Kuvat kuolinvuoteelta: Juhani Palmun leski jätti koskettavat jäähyväiset rakkaalleen

Ei herkille: Artikkelin kuvitus voi järkyttää herkempiä lukijoita.
Taidemaalari Juhani Palmu menehtyi pitkäaikaisten sairauksien uuvuttamana viime viikon keskiviikkona (26.6.). Nyt Juhanin viimeisistä hetkistä kertoo avoimesti taitelijan leski Leila Palmu.
Video: Juhani Palmu on kuollut
79-vuotiaana kuollut Juhani veti viimeisen henkäyksensä sairaalassa, oltuaan ensin palliatiivisessa hoidossa noin viikon päivät. Leila ei pystynyt katsomaan viimeisenä päivänä kärsivän miehensä huonontunutta oloa, joten hän saapui hyvästelemään Juhanin vasta tämän menehdyttyä.
Seiska julkaisee kuvat Juhanista tämän kuolinvuoteella Leila-vaimon toiveesta. Liettualaissyntyinen Leila huomauttaa, ettei hän ymmärrä, miksi kuoleman pitäisi olla jonkinlainen tabu.
– Sovimme Juhanin kanssa, että hän tulee olemaan hautajaisissaan avoimessa arkussa. Liettuassa tämä on tapa, ja Suomeen muuttaessani minulle oli kulttuurishokki, ettei täällä toimita niin, hän kertoo.
– Kuolema tulee vastaan jokaiselle, miksi se olisi jotenkin ruma asia. Kun kosketin, pussasin ja silitin Juhania, hän oli täysin sama ihminen kuin elossa ollessaankin.

Juhani alkoi vapisemaan
Virtsarakon syövästä ja keuhkoahtaumataudista loppuaikoinaan kärsinyt Juhani kuljetettiin ambulanssilla sairaalaan juhannuspäivänä.
Päivä oli sujunut aiemmin mukavissa merkeissä. Pariskunta oli grillannut yhdessä, ja Juhanin kohentunut olo oli muutenkin antanut toivoa paremmista ajoista.
Kaikki kuitenkin muuttui, kun Juhani alkoi vapisemaan holtittomasti.
– Kuume nousi korkeaksi puolessa tunnissa ja tulehdusarvot huitelivat pilvissä. Kaikki kävi hyvin yllättäen.
Lääkäri arveli Juhanin munuaisten lopettaneen toimintansa.
Kuolemaa edelsi rauhattomuus
Kolme päivää sairaalassa oltuaan Juhanin valtasi Leilan mukaan erikoinen rauhattomuus.
– Hän ei halunnut esimerkiksi enää syödä mitään. Minun oli liian vaikeaa seurata sitä hänen levottomuuttaan, Leila muistelee.
Samana iltana Leila sai puhelun sairaalasta, jossa kerrottiin, ettei Juhanilla ole enää paljoa aikaa. Aamulla Leilalle kerrottiin, että Juhani oli menehtynyt.
– Minulla oli koko yön tunne, että Juhani olisi läsnä vierelläni. Se oli outo tunne, ja kerroin siitä jo illalla ystävällenikin, Leila miettii.
– En ollut tuntenut sellaista aiemmin.

"Minä rakastan sinua"
Leilan mukaan Juhani pystyi puhumaan aina viimeisiin päiviinsä saakka. Juuri ennen kuolemaansa mies ei kuitenkaan enää reagoinut.
– Viimeiset keskustelumme olivat hyvin arkisia. Kyselin häneltä, voisiko hän yrittää syödä jotain, mutta tuolloin hän oli jo haluton ruokailemaan.
Viimeisinä sanoinaan Leila kertoi Juhanille menevänsä kauppaan.
– Jos ei ole hätää, niin nähdään huomenna, hän muistaa huikanneensa miehelleen.
Koskettava hetki tapahtui myös Juhanin ollessa vielä viimeistä päivää kotona ennen sairaalajaksoaan. Leila oli auttamassa puolisoaan puhdistautumaan ja vaihtamaan vaatteitaan.
Kesken tilanteen Juhani osoitti vaimolle kiitollisuuttaan kauniilla sanoilla: Minä rakastan sinua.
– Minäkin sinua, Leila vastasi miehelleen.
