Kun tavallinen koira tai marsu ei riitä – tässä ovat julkkisten erikoiset lemmikit

Elviksellä oli kenguru, Michael Jacksonilla simpanssi. Julkkiksille ei aina riitä kotieläimeksi tavallinen koira tai marsu, vaan elämään kaivataan jotakin erityisempää.
Näyttelijäkomistus George Clooney vietti 18 pitkää vuotta yhdessä rakkaan minisikansa Maxin kanssa.
Hollywood-lemmikkinä ikänsä elänyt Max oli huhujen mukaan Georgen kanssa kuvauspaikoillakin ja aiheutti kahden suhteen päättymisen.

Possun läsnäolo ei miellyttänyt kaikkia
Georgen seuralaisia, jotka uhkasivat lähteä, jollei herra luopuisi porsaastaan.
Neidit saivat sitten jäädä nuolemaan näppejään. George kuvaili 2000-luvun
alussa Maxin olleen hänen pisin suhteensa.

George Clooney puhuu nyt Teho-osasto-ajoistaan – tällaiset välit hänellä on ex-kollegoihinsa
Teini-idolin apinointia
Teinitähtenä maailmankuuluisuuteen pompannut Justin Bieber sai vuonna 2013 lahjaksi kapusiiniapinan nimeltä OG Mally. Vain 14 viikon ikäinen apina joutui kohun silmään, kun se takavarikoitiin Münchenin lentoasemalla oltuaan Justinin huomassa vain vuorokauden. Justin vakuutteli OG Mallyn matkustusasiakirjojen olleen kunnossa, mutta apina jäi saksalaisille ja siirtyi sittemmin kööpenhaminalaiseen eläintarhaan. Justin on pahoitellut vastuutonta toimintaansa apinan kanssa.

No jopas! Justin Bieberin hempeily Hailey-vaimonsa kanssa tallentui kameroihin - video!
Maatilaglamouria
Kaikki harvinaiset lemmikit eivät tietenkään ole eksoottisia; esimerkiksi Iida Ketola tunnetaan eläinrakkaana, ja hänen lemmikkikatraaseensa kuuluu koiran ja kissojen lisäksi kanoja, aaseja ja lampaitakin. Ahkerasti sosiaalista mediaa käyttävä Iida kertoo usein myös eläintensä touhuista, ja esimerkiksi sinnikkäästi karkailevat ja suloisesti kameralle poseeraavat lampaat ovat keränneet jo ikiomat fanikuntansakin.

Tässä on Iida Ketolan uusi perheenjäsen – suloinen nimi syntyi yllättävällä tavalla
Juttelen luksuslinnuilleni
Julkkiskokki Martha Stewartilla on niin ikään kokonainen maatilallinen lemmikkieläimiä, joista kenties eksoottisimpiin lukeutuu hänen lauma riikinkukkojaan. Näyttävien lintujen parvi koki vuonna 2022 suuren menetyksen, kun sen kuusi jäsentä joutui kojoottilauman suihin.

Martha sai onneksi rakennutettua rakkaille linnuilleen turvalliset tilat, ja loput riikinkukot saavat nyt ulkoilla turvassa kojooteilta ja muilta villieläimiltä. Martha on kertonut juttelevansa riikinkukoilleen, ja kuvailee niitä oikein ystävällisiksi.

Martha Stewart, 82, hurahti lemmikkilintuihin - yliluonnollinen yhteys?
Vaarallinen katti
Yhdeksi eksoottisimmista ja varmasti vaarallisimmistakin lemmikeistä voi lukea suurpedot, ja nyrkkeilijä Mike Tysonilla sellaisia on ollut jopa kolme kappaletta. Miken omistukseen päätyi kaikkiaan kolme intiantiikeriä, joista kaksi hän lahjoitti niiden kasvettua paikalliseen eläintarhaan. Kenya-niminen tiikeri eli nyrkkeilijän kanssa 16 vuotta. Viimein Mike luopui tiikeristä, kun ohikulkijan tunkeutuminen sen aitaukseen sai ikävän käänteen.
– Minun piti luopua siitä, kun sen silmät ja pää menivät huonoon kuntoon… niin, ja se repi joltain käsivarren irti, Mike myönsi taannoin GQ:lle.

Mike Tyson perustaa kannabisfarmin Karibialle!
Ei kissa pilkuistaan pääse
Ei liene yllättävää, että surrealismista tunnetulla taidemaalarilla Salvador Dalilla oli tyyliin sopiva lemmikki. Hänellä oli oselotti, eli Keski- ja Etelä-Amerikasta polveutuva metsäkissa, jonka sykähdyttävän kaunis kuviointi oli omiaan näyttävän taiteilijan elämäntyyliin. Dalin kerrotaan vieneen rakkaan Babou-kissansa kerran hienoon newyorkilaisravintolaan. Erään naisen järkytyttyä villieläimen tuomisesta ravintolaan vakuutti Dali tälle kissan olevan tavallinen kotikissa, jolle oli maalattu villikissan kuviointi. Nolostunut nainen uskoi valheen, ja oselotti sai pysyä ravintolan pöydänjalkaan sidottuna.

Farmin täydeltä silmäteriä
Olga ja Tuukka Temosellakin on pyöritettävänään kokonainen maatila. Iitissä sijaitsevalla kotieläinpihalla saa vierailla kesäisin, ja farmilla kerrotaan olevan eläimiä joka lähtöön. Kingo-aasin lisäksi farmilla asuu lehmä, lampaita, kanoja, ankkoja, hevosia, poneja ja pörröisyydestään tunnettuja alpakoita. Olga kertoo eläimistään somessa aktiivisesti ja hehkutti viime kesänä Kingon saavuttaneen jo kunnioitettavan 25 vuoden iän. Hän on kuvaillut Instagramissa rakasta aasiaan ”kultakimpaleeksi”.

Mikä suloisuus! Tuukka Temonen esittelee perheensä uuden tulokkaan: "Meille syntyi tämmönen..."