Katariina Juselius pahimmasta pelostaan: Kaikilla misseillä on sama ongelma

Laulu-uralle heittäytynyt missikaunotar kokee olevansa 98-prosenttisesti terve.
Katariina Juselius vastaanottaa vieraat uunituoreessa kodissaan Helsingin Meilahden arvoalueella, jossa vuonna 1945 rakennetun talon 63 neliötä ovat enemmän kuin riittävästi juuri sinkuksi ryhtyneen Katariinan tarpeisiin.
– Nyt olivat vielä ostajan markkinat, joten sain tämän todella edullisesti, Katariina iloitsee.
Vaikka keskustassa ollaankin, avautuu ikkunoista metsänäkymä, joka on erityisesti Katariinan mieleen. 1940-luvun vessa on turhan pieni, mutta muuten asunnosta ei moitittavaa löydy. Lisäksi keittiön kanssa kävi erityinen tuuri.
– Entinen asukas oli ammatiltaan kokki, joten keittiö on varusteltu viimeisen päälle, Katariina iloitsee.
Kuin kaksi Erikaa! Tällainen on Katariina Juseliuksen rohkea musiikkivideo

Pahin pelkoni on syömishäiriön paluu
Katariina ei tunnustaudu viherpeukaloksi, vaikka maanviljelijän tytär onkin. Kasvit tuppaavat menehtymään pikavauhtia. Tilavassa avokeittiössä syntyy terveellisiä ruokia, silla taustansa puolesta Katariinan täytyy tiedostaa ruokavaliosta huolehtiminen erikseen.
– Anoreksia, bulimia, ortoreksia... Kaikkein pelottavin vaiva oli ahmimishäiriö, koska sitä en pystynyt kontrolloimaan ollenkaan, Katariina miettii taaksejäänyttä elämää.
Nyt hän kokee olevansa 98-prosenttisesti terve.
– Stressi saattaa aiheuttaa helposti syömättömyyttä. Siksi koitan pitää ajatukseni kirkkaina ja esimerkiksi alkoholinkäytön minimissä. Itse turrutettu olotila olisi omiaan lisäämään riskiä häiriöiden paluuseen, mikä on pahin pelkoni.

Oho! Missikaunotar Katariina Juselius pröystäilee - Louis Vuittonin mökki
Kaikilla misseillä on ongelma
Veri on vetänyt Katariinan kahdesti Miss Suomi -kilpailuihin sekä kansainvälisiin kauneusmittelöihin, joissa on tullut myös menestystä. Maailmalla ulkonäön syynääminen on kuitenkin aivan omaa luokkaansa.
– Pitää vain hyväksyä se, että aina on olemassa joku kauniimpi kuin itse, ja Etelä-Amerikan ja Aasian kisaajat on muokattu kaikin keinoin täydellisiksi.
– Jokaisella kauneuskilpailuihin osallistuvalla on fiksaatio syömiseen jollain tasolla. Kauneusoperaatioita minulle ei ole tehty, paitsi siirretty rasvaa silmien alle, syömishäiriöiden aiheuttamien jälkien korjaamiseksi.