Joalin Loukamaa yllätti turkulaiset miesseurassa – kuva
Joalin näyttäytyi terassilla.
Suhdekuvioistaan vaitonainen Joalin Loukamaa nähtin artisti Nebin kanssa turkulaisen Blanko-ravintolan terassilla viime viikon maanantaina illalla.
– Tunnistin kummatkin artistit heti. Heillä oli juomaa pöydässä, ja näin heidän halaavan. Yllätyin, että näin heidät kaksi yhdessä, Turusta tuumaillaan.
Esiintyi festareilla
Suomi oli tänä vuonna vahvasti edustettuna maailmankuuluissa Coachella-festivaaleilla Kalifornian Indiossa. Keskellä aavikkoa pidettävät yhdysvaltalaisfestarit ovat monelle supertähdelle tuttu esiintymispaikka, mutta suomalaisia tulokkaita siellä harvemmin nähdään.
Tällä kertaa asia oli kuitenkin toinen, sillä Joalin nousi lavalle jättiyleisön edessä esittämään huhtikuussa julkaistun Bikini-kappaleensa.
Joalinin lisäksi Coachellassa nähtiin lisää suomalaisedustusta, kun Anitra Ahtolan poika Alex Komulainen tanssi kolumbialaisartisti J Balvinin taustalla.