Henna Kalinaisen ruokailutyyli ihmetytti – kuva

Henna ei malttanut käyttää ruokailuvälineitä.
Tosi-tv-tähti Henna Kalinainen herkutteli pitsalla helsinkiläisessä kauppakeskuksessa.
– Henna vaikutti nälkäiseltä, sillä hän ei malttanut käyttää ruokailuvälineitä, vaan veteli pitsaa lautaselta paljain käsin suoraan suuhun. Toisaalta, syöväthän italialaisetkin pitsansa käsin, Seiskalle muistetaan ruokailuetiketistä.

Tuore rikostuomio
Viime lokakuussa selvisi, että Hennaa syytetään vahingonteosta Helsingin käräjäoikeudessa. Asiaa käsiteltiin Helsingin käräjäoikeudessa tiistaina (5.3.).
Syytteessä mainittu rikos oli tapahtunut heinäkuussa Helsingissä. Jutussa on asianomistajana Helsingin Kalliossa sijaitseva baari. Kalinainen ei saapunut oikeudenkäyntiin. Myöskään jutun asianomistaja ei ollut paikalla.
Oikeudenkäynnin aikana selvisi, että Kalinainen oli myöntänyt teon esitutkinnassa. Hän kuitenkin katsoi, että kyse oli lievästä vahingonteosta. Kalinaisen mukaan hän oli tapahtumahetkellä niin humalassa, ettei hän muistanut mitään.
Henna Kalinainen tuomittiin rikoksesta – riehui kännissä ja rikkoi television
Kalinainen tuomittiin vahingonteosta 35 päiväsakkoon, jotka tekee Kalinaisen tuloilla 805 euroa.
Lisäksi hän joutuu maksamaan 80 euron rikosuhrimaksun. Käräjäoikeuden mukaan kyse oli perusmuotoisesta vahingonteosta, sillä Kalinainen oli rikkonut noin 700 euroa maksaneen television kapakassa.
Tuomio ei vielä ole lainvoimainen.