Helena Koivun shoppailuhetki tallentui kameraan – tältä näyttää arki-Hellu!

Helena selaili katseellaan muun muassa jouluvalovalikoimaa.
Erosopassa edelleen uiskenteleva Helena Koivu, 38, hoiteli ostoksiaan kaarinalaisessa hypermarketissa.
Turun Kakskerrassa asusteleva Helena oli saapunut Kaarinan Prismaan tutussa lookissaan. Vaalea lippalakki oli vedetty syvälle päähän ja pitkät vaaleat kutrit laskeutuivat Helenan olkapäille.
Helenalla oli päällään tummanvihreä toppatakki sekä mustat, kapealahkeiset housut, joiden kanssa hän oli yhdistänyt valkoiset tennistossut.
– Helena oli ainakin minun huomioni mukaan yksin liikkeellä, käytävältä tuumataan.
Mikko Koivun kanssa edelleen avioerosotkun jälkeisiä asioita puiva Helena käveli kärryjensä kanssa ainakin jouluvalo-osaston läpi. Ehkäpä Hellu oli aikeissa ostaa Turun kodilleen tunnelmavalaistusta?

Helena on aiemmin väittänyt, että Mikko olisi katkaissut häneltä sähköt majoittamastaan vierasrakennuksesta.
Mikon ja Helenan välit ovat muutenkin olleet viimeisten vuosien aikana erityisen tulehtuneet. Tällä hetkellä Helena painii muun muassa ex-parin yhteisten lasten yhteisvanhemmuuden kanssa.
Vasta tovi sitten Mikko lensi Natalie-rakkaansa kanssa Yhdysvaltoihin, missä pariskunta vietti häitään. Mikko olisi halunnut, että Helenan ja hänen lapset olisivat osallistuneet häihin, mutta lopulta jälkeläiset jäivät kuitenkin Helenan kanssa Suomeen.
Tällä hetkellä Helenaa odottaa Yhdysvalloissa vankilatuomio. Taustalla on riita Mikon ja Helenan omaisuudenjaosta.