Erikoiset puuhat rannalla! Salakuvat Käärijän rantalomalta

Käärijä ottaa kaiken irti Thaimaan-lomastaan.
Vantaan maailmankartalle nostanut Käärijä, oikealta nimeltään Jere Pöyhönen, viettää ansaittua lomaa Thaimaan Hua Hinissä.
Käärijällä on mukanaan varsin suuri reissupoppoo, johon kuuluu hänen lisäksi esimerkiksi hänen keikoilta tutuksi tullut toinen puoliskonsa Häärijä sekä ruotsalainen elektronisen musiikin duo Hooja.
Vaikka Käärijän mukana onkin Seiskan saamien tietojen mukaan kymmenkunta kaveria, ei kyseessä näytä olevan kovinkaan villi bilereissu. Suositussa lomakohteessa lomailevat Seiskan lukijat ovat huomanneet poppoon esimerkiksi rennoissa tunnelmissa paikallisessa baarissa.
Mai Tai -baarin tarjonta piti Käärijää kavereineen otteessaan torstai-iltana, mutta meininki ei äitynyt humaltuneeksi.

Sometusta rannalla
Lauantaina (25.1.) Käärijä kamuineen viihtyi paikallisella Sai Noi -rannalla, jossa heidät taas huomasi eräs rantalomaileva Seiskan lukija.
Räppärin lomaohjelmaan on kuulunut ahkera Tiktok-videoiden kuvaaminen, ja siihen hän keskittyi myös rannalla ollessaan.

Sivusta saatiin huomata, että Käärijä läpsi lasten Crocs-tossuja Häärijän käsistä juoksenneltuaan ensin pitkin rantaa.
– Tunnelma oli kyllä iloinen ja rento, Hua Hinistä hihkutaan.
Yksi biitsipäivän videoista on jo päätynyt Käärijän Tiktok-tilille, jolla hän on nyt keskittynyt piakkoin Hoojan kanssa julkaisemansa kappaleen markkinointiin.