Antti Luusuaniemen miljoonakoti valmistui – katso kuvat näyttelijän ja Anne-rakkaan hulppeasta lemmenpesästä!

Antti on ollut jo viikkoja otsikoissa värikkäiden parisuhdekuvioidensa vuoksi.
Seiska paljasti pari viikkoa sitten, että näyttelijä Antti Luusuaniemi seurustelee nykyään Espanjassa asuvan tähtikiinteistövälittäjä Anne Ramsayn kanssa. Viime keväänä alkanut suhde tuli monelle yllätyksenä, sillä Antti oli tuolloin vielä naimisissa unkarilaisvaimonsa Lili Ermezein kanssa.
Antin ja Annen suhteen tiedetään olevan vakaalla pohjalla. Antti on viihtynyt säännöllisesti Annen luona Espanjan Marbellassa. Viime viikonloppuna Anne lensi Malagasta Helsinkiin. Kentällä vastassa ollut Antti vei Annen kotiinsa joulunviettoon.

Antti ja Anne pääsevät nauttimaan joulusta näyttelijän vastavalmistuneessa miljoonakodissa. Näyttelijä rakennutti kolmen muun perheen kanssa kaksi komeaa paritaloa tiuhaan asutulle asuinalueelle.
Seiskan paparazzi kävi pyörähtämässä paikalla, jolloin selvisi, että hulppeat asunnot ovat jo lähes valmiita. Työnsarkaa näyttää olevan lähinnä pihan maisemoinnin kanssa, jota päästään tekemään vasta keväällä.

Antti ei ole peitellyt projektiaan, vaan hän teki aiheesta oman podcastin. Hän myös perusti hankkeelle oman Instagram-sivuston.
Näyttelijä antoi aiheesta haastattelun Seiskalle keväällä.
– Tontti on ostettu vuonna 2020 ja rakennusluvat tulivat 2022. Nyt rakennusprojekti lähenee loppuaan ja veikkaan, että pääsemme jo heinäkuussa muuttamaan. Neliöitä on asuntoa kohden muutama sata, joten kyllä siellä mahtuu olemaan, Antti paljasti.