Antonio Flores järkyttyi Pekka Haaviston tempauksesta rakkausjuhlassa: "Toivottavasti se loppuu tänään"
Antonio muistelee 20 vuoden takaista shokkiaan naureskellen.
Presidenttiehdokas Pekka Haavisto, 65, ja Antonio Flores, 45, ovat pitäneet yhtä jo 26 vuoden ajan. Pekka ehti vaalikiireiltään mukaan Antonion House of Flores -kampaamon avajaisiin, ja hehkui tilaisuudessa ylpeydestä kultansa puolesta.
Pariskunta kertoi Seiskalle avajaisissa, että arki on tällä hetkellä kiireistä. Miehistä kumpikin ehtii kotiin vasta illan hämärtyessä, jolloin vaihdetaan pikaiset kuulumiset ja käydään nukkumaan. Lomailusta kuitenkin haaveillaan, vaikka kunnon irtiotolle onkin aikaa todennäköisesti vasta ensi vuonna.
Miehet myös tuntevat toisensa läpikotaisin; yllätyksiä ei pian kolme vuosikymmentä kestäneessä suhteessa enää ole. Antonio muistaa edellisen yllätyksen tapahtuneen parikymmentä vuotta sitten, kun he juhlistivat parisuhteensa rekisteröimistä.
Presidenttipeli alkoi! Pekka Haavisto paljastaa Anna-lehdelle: tämä asia Antoniossa ärsyttää
- Yllätyin niin paljon, kun Pekka otti sikarin ja poltti sen. Mietin että "mitä helkkaria?" En ollut ikinä sitä ennen nähnyt, että hän olisi polttanut mitään, Antonio muistelee.
Pekka kertoo selittäneensä tuolloin, että sikarinpoltto kuuluu asiaan.
- Ai se kuuluu asiaan. Ai jaa, toivottavasti se loppuu tänään, Antonio muistaa vastanneensa nauraen.
Podcast: Näin Antonio Flores säilyttää Pekka Haaviston rakkauskirjeitä