Suomalaiselta pikajuoksijalta rohkeita bikiniposeerauksia – some räjähdysmäisessä kasvussa

Himoharjoittelijana tunnettu yleisurheilija Milja Thureson osaa hyödyntää taitavasti sosiaalista mediaa.
Seiska esitteli loppukesästä 2022 sosiaalisen median sensaatioksi nousseen Milja Thuresonin. Maajoukkuetason pikajuoksija on somepöhinän perusteella yksi Suomen suosituimmista yleisurheilijoista.
Seiskan Urheiluextra - vieraina Jari Litmanen & Pasi Rautiainen:
Kun vielä reilu vuosi sitten Miljalla oli hieman päälle 40 000 Instagram-seuraajaa, nyt vastaava luku on jo yli 60 000. Eikä yli 20 000 lisäseuraajaa selity varmaankaan urheilusorituksilla, sillä kulunut kesä ei mennyt kaarinalaiselta aivan putkeen.
Osasyynä siihen oli jalan rasitusvamma, joka piti Miljan kauden kynnyksellä sivussa harjoittelusta. Keväinen takaisku heijastui harmittavasti myös juoksuradoille, joilla ei tänä suvena nähty sittenkään sitä kaikista kovinta vauhtia Miljalta.
Belfie Ruotsi-ottelussa
Turun Tovereiden edustajaa ei nähty nousemassa elokuussa Budapestin yleisurheilun MM-kisakoneeseen.
Sen sijaan muutamaa viikkoa myöhemmin Milja mahtui maajoukkueeseen perinteisessä Ruotsi-ottelussa, kun kaarinalainen kelpuutettiin mukaan naisten pitkään viestijoukkueeseen.
Silloin juoksu kulki: Miljan, Aino Pulkkisen, Mette Baasin ja Jeanine Nygårdin muodostama nelikko voitti ruotsalaisnaiset. Kisan jälkeen Milja julkaisi belfien Tukholman olympiastadionilta, joka suorastaan räjäytti potin Instagramissa:
Upeita kuvia
Kyseessä ei ollut ensimmäinen eikä varmasti myöskään viimeinen kerta, kun Milja kerää tykkäyksiä somessa.
Hiljattain hän kävi harjoittelemassa Kreikan lämmössä. Reissun tarkasta pituudesta ei ole tietoa, mutta Milja on pudotellut matkastaan kuvia tasaiseen tahtiin viime päiviin saakka. Se onkin kannattanut, sillä suosio on ollut taattu.
Esimerkiksi oheinen, vajaa viikko sitten kommentoitu bikiniposeeraus on kirvoittanut tuhansia tykkäyksiä ja yli 600 kommenttia. Niistä useimmat ovat suomalaisurheilijan kauneutta ylistäviä – ja kaikessa kömpelyydessään paikoin kekseliäitäkin.
– Olisinpa tuo kuvan kivi, eräskin Miljan fani huokailee.
Somesuosion nopea kasvu
Tuulennopean varsinaissuomalaisen somesuosio on ollut räjähdysmäistä, sillä vielä muutama vuosi sitten Miljalla ei ollut lainkaan koko Instagramia. Nyt seuraajia kertyy jatkuvasti lisää. Siitä pitää huolen paitsi kuvakulmat, myös runsas hashtagien käyttö.
Toisiaan toistavat sommitelmat ovat tarkkaan harkittuja. Useimmiten Milja poseeraa kuvissaan enemmän tai vähemmän takamus kameraan päin. Pikajuoksija onkin myöntänyt Ilta-Sanomille olevansa varsin visuaalinen ihminen.
– Pidän kuvien ottamisesta ja niiden julkaisemisesta. Olen aika visuaalinen, harrastan myös taidetta ja maalaamista. Minulla on visuaalista silmää, Milja kommentoi aiemmin Ilta-Sanomille.
Maalaa abstrakteja teoksia
Vahvaa visuaalisuutta edustaa myös Miljan vapaa-ajan harrastus, maalaaminen.
Kaarina-lehden kesäkuisen artikkelin mukaan pikkutytöstä asti Turun kuvataidekoulussa käynyt Milja on maalannut isänsä asianajotoimiston seinille abstrakteja teoksia, joilla on kuulemma riittänyt kysyntää Pariisissa saakka.
– Nautin enemmän taiteesta kuin kilpailemisesta. Urheilija voi antaa kaikkensa saavuttamatta silti menestystä, mutta taiteen edessä ei ole vastoinkäymisiä, Milja kommentoi kesäkuisessa haastattelussa.
Valmentaja-isänsä firmassa
Pikajuoksupiireissä hurjaksi himoharjoittelijaksitiedettyä Miljaa on jo pitkään valmentanut tämän oma isä Vesa Thureson. Isän ja tyttären yhteistyö ulottuu myös kuntosalien ja yleisurheilukenttien ulkopuolelle.
Valmentaja-isä Vesa Thureson on nimittäin toimitusjohtaja nimeään kantavassa asianajotoimistossa, jossa Milja-tytär on työskennellyt jo useamman vuoden ajan.
– Hoidan kuolinpesiä, perintöasioita, testamentteja ja perunkirjoituksia. Olen ylioppilas-merkonomi, mutta olen oppinut tähän tehtävään töissä, Milja paljasti aiemmin Iltalehden haastattelussa.