Suomalainen lätkätähti tunnistamattomana! Muutti täysin elämänsä
Turussa hieraistiin silmiä, kun NHL:ssäkin pelannut lätkäjätkä pölähti paikalle.
Turussa kisattiin tiistai-iltana perinteinen Paavo Nurmi Games. Yleisurheilukentällä nähtiin nimekkäitä maailmantähtiä, ja katsomossa pullisteli silmäätekeviä tasavallan presidentti Alexander Stubbista lähtien. Stadionin uumenissa muhi todellinen yllätys.
Paikan päällä raportoinut Seiskan reportteri joutui hieraisemaan useamman kerran silmiään, kun eräs kameramies pyyhälsi ohi. Kyseinen kaveri muistutti erehdyttävästi kaiken kansan tuntemaa uransa lopettanutta lätkätähteä.
Lopulta katsekontakti toi sinetin: kameroita ja virallista kuvausliiviä kantanut mies oli kuin olikin Lennart Petrell, HIFK-legenda ja NHL:ssäkin piipahtanut voimahyökkääjä. Ja nyt hän kirmasi putki pitkällä zoomailemassa yleisurheilijoita. Siis täh?
– Kyllä, nyt ollaan näissä hommissa! Olen jo pidempään tykännyt valokuvata. Urheilu-uran aikana tuli kuvattua luontoa, ja nyt kun on enemmän aikaa liikkua luonnossa, olen alkanut kuvata urheilua, Lennu, 40, selostaa Seiskalle.
– Aiemmin olen käynyt kuvailemassa muutaman pienemmän yleisurheilukisan. Tämä on ensimmäinen isompi kisani. Jännittävä kokemus.
”Jos tämä poikii jotain…”
Freelancerina kuvaava Lennart kuvasi tulikoettaan onnistuneeksi. Entinen lätkätähti painoi pää märkänä ympäri Paavo Nurmen yleisurheilustadionia. Kainalossa oli useampi komea kamera, jotka olivat koko illan kovassa käytössä.
– Oli hauskaa. En tiedä onko se hyvä vai huono juttu, mutta löysin itseni välillä sellaisista paikoista, joissa ei ollut muita kuvaajia. Katsotaan, löytyisikö sieltä jotain uusia ja erilaisia kuvakulmia, joita ei ole muilla kuvaajilla.
Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään täydellinen alanvaihdos, vaan ennemminkin intohimoinen harrastus. Ainakin toistaiseksi.
– Tämä on sellaista kevyttä työtä. Valokuvauksessa tavoitteeni ovat jotkin muut kuin taloudelliset, mutta jos tämä poikii jotain, niin hyvä. Olen jo yhden harrastuksen pilannut tekemällä siitä ammatin, hän naureskelee.
Erilainen lätkätähti
Yleisurheilu ei ole vierasta Lennulle, joka on itsekin entinen yleisurheilija. Hän harrasti verrattain pitkään keskimatkan juoksua.
– Varmaan kaikkia lajeja tuli kokeiltua, mutta eniten keskimatkaa. Se jäi joskus 13-vuotiaana veks, kun keskityin enemmän salibandyyn ja lätkään.
Yleensä jääkiekkoilijat inhoavat juoksemista, mutta Lennu olikin erilainen lätkätähti. Yleisurheilutausta johtuen hikilenkit eivät olleet hänelle pakkopullaa.
– Hehehe. Joo, en. Se on tosin kivempaa silloin, kun ei ole kauheasti painoa. Jääkiekkoilijat ovat usein raskastekoisempia, joten nivelet ovat kovilla. Mutta kyllä mä tykkään juosta, herra Petrell ilmoittaa.
Piipahti tarunhohtoisessa
Petrell pelasi kaksi kautta NHL:ssä, jossa vyölle kertyi 95 ottelua ja 18 pistettä. Uransa hän loi kasvattajaseurassaan HIFK:ssa, jota edusti peräti 14 kauden ja 572 runkosarjaottelun verran. Pudotuspelejäkin kertyi 88 kappaletta sekä SM-kulta.
Valokuvaaminen on sellainen asia, josta nautin tosi paljon.
Tällä hetkellä ”Lennu” opiskelee valmennuksen johtamista Kuortaneella. Hän kertoo aloittavansa elokuussa ”uudet hommat”, joista ei voi vielä kertoa enempää. Tulevaisuudessa kiinnostavat kuulemma valmennustyö ja pelaajakehitys.
– Mutta myös tämä kuvaaminen on sellainen asia, josta nautin tosi paljon ja jota tykkään tehdä. Ehkä tästä tulee vielä joku sivubisnes, kuka tietää. Enemmän kyse on kuitenkin siitä, että haluan oppia mahdollisimman paljon kuvaamisesta.