Porilainen Jesse pääsi NHL:ään – pelkäsi hirmuista venäläistä
Jesse Joensuu ruotii rehellisesti lyhyeksi jäänyttä NHL-uraansa.
Satakunnassa kohistiin vuosituhannen alussa poikkeuksellisesta lätkälahjakkuudesta.
Videolla Jesse Joensuu kertoo ruotsalaisesta rakkaastaan:
Syyskuussa 2003 se tapahtui: vasta 15-vuotias Jesse Joensuu teki debyyttinsä SM-liigassa Porin Ässien patapaidassa.
Siitä alkoi pitkä ammattilaisura, joka huipentui toissa keväänä samaan seuraan. Jesse ripusti hokkarit naulaan keväällä 2024 Ässien kapteenina.
– Olen ylpeä siitä, että sain pelata 20 vuotta ammattilaisena, Jesse, 37, tuumii Seiskalle MTV:n mediatilaisuudessa.
– Pääsin pelaamaan kuudessa huippusarjassa ja olen terve kaikkien pelivuosien jälkeenkin. Siitä olen tyytyväinen.
Totuus paljastui
Odotukset olivat aikoinaan pilvissä. Yli 190-senttisestä Joensuusta odotettiin lähestulkoon uutta Selännettä, mutta kyseessä oli aivan erilainen pelaaja.
Olin junnutähti, mutta jälkeenpäin ajatellen se johtui pitkälti siitä, että olin niin isokokoinen.
Jesse ei ikinä ollut mikään maalintekijä Jumalan armosta, vaan ennemminkin voimahyökkääjä, joka parkkeerasi itsensä maalin eteen ja lapioi limppua nuottaan.
– Olin junnutähti, mutta jälkeenpäin ajatellen se johtui pitkälti siitä, että olin niin isokokoinen. Kehityin nopeammin kuin muut samanikäiset pelikaverit.
Ruotii rehellisesti
Suomikiekko ei ehkä saanut uutta supertähteä, mutta Jesse pelasi silti komean uran. Se sisälsi 129 NHL-otteluakin.
Jesse edusti 2010-luvun vaihteessa kahteen kertaan New York Islandersia. Millaisen maun NHL-visiitti jätti?
– Siinä mielessä positiivisen, että pääsin kokemaan maailman parhaan liigan ja sen kaiken loiston. Toivoin tietysti pelaavani siellä pidempään.
– Liian harvassa olivat ne pelit, joissa koin vaikuttaneeni tulokseen positiivisesti. Mutta kyllä niitäkin pelejä oli. Se oli urani parasta aikaa.
”Liian tasapaksu”
Porilainen myöntää yllättyneensä NHL:ssä. Maailman kovimman kiekkoliigan tähtitieteellinen taitotaso lävähti vasten kasvoja.
– Fyysisyys ei niinkään, mutta enemmänkin se, minkälaista taitotasoa siellä joka jätkältä vaaditaan.
Se oli urani parasta aikaa.
– Olin loppupeleissä vähän liian tasapaksu pelaaja sinne. Pitäisi olla jokin erikoisosaaminen, jotta saisi pysyvän roolin. Sen siellä oppi.
Julisteesta todeksi
Mitään ei jäänyt silti hampaankoloon. Jesse nautti joka hetkestä tarunhohtoisessa – varsinkin vierasottelusta Detroit Red Wingsiä vastaan Joe Louis Arenalla.
– Red Wings oli lapsuuden suosikkijoukkue. Olihan se älytöntä päästä pelaamaan sinne.
– Kotona Porissa oli Steve Yzermanin juliste seinällä. Ja sitten kun näit hänet Detroitissa toisella puolella kenttää... hän puistelee yhä epäuskoisena päätään.
Jäätävä venäläinen
Vielä Yzermaniakin pirullisempi vastus oli Detroitin venäläisvelho Pavel Datsjuk. Jekaterinburgin kiekkoprofessori oli yksi lätkähistorian taitavimmista pelaajista.
– Muistan, kun näin Red Wingsin pelaajalegendoja alkuverryttelyssä ilman kypärää jäällä: Yzerman, Lidström ja Datsjuk. Se oli itselleni sellainen ”welcome to the NHL” -hetki.
Hän oli niin paljon älykkäämpi kuin minä. Pelotti mennä häntä päin.
Jesse arvioi juuri maagisen Datsjukin olleen kaikista vaikein vastus, jonka hän kohtasi pitkällä peliurallaan.
– Hän oli niin paljon älykkäämpi kuin minä. Pelotti mennä häntä päin, koska sieltä tuli joko harhautus tai vastataklaus. Ei oikein tiennyt, mitä olisi tehnyt!
