Päävalmentajalta suoraa puhetta Leevi Selänteestä – vertaa Teemu-isään
– Intohimo lajia kohtaan ja halu kehittyä pelaajana paistaa koko ajan kaikessa hänen tekemisessään, Pasi Räsänen kuvailee Leevi Selännettä Seiskalle.
Seiska kävi hiljattain Kainuussa tapaamassa kaikkien aikojen suomalaiskiekkoilijan, Teemu Selänteen, lätkää pelaavia poikia. Eetu, 26, ja Leevi Selänne, 23, kiekkoilivat kumpikin Mestis-seura Kajaanin Hokissa.
Videolla Kajaanin Hokin hyökkääjät Leevi ja Eetu Selänne:
Tulosten valossa on ollut toistaiseksi hiljaista. Isoveli Eetu on viilettänyt Hokki-paidassa 10 ottelua kiikaritehoin 0+0. Pikkuveli Leevi taas on mahtunut vain kolmesti pelaavaan kokoonpanoon. Valtaosan matseista Leevi on seurannut sivusta.
Hätäisiin johtopäätöksiin ei ole kuitenkaan aihetta. Vahvasti tätä mieltä on Kajaanin Hokin päävalmentaja Pasi Räsänen, joka näkee The Finnish Flashin jälkikasvussa aitoa potentiaalia. Varsinkin Leevissä, joka on pelaajana vielä raakile.
– Otimme Leevin tänne alun perinkin kahden vuoden projektipelaajaksi. Nyt vielä opetellaan, mutta ensi kaudella hänen olisi tarkoitus lyödä kunnolla läpi Mestis-kartalle, Pasi paaluttaa Seiskalle.
Leeviltä melkoinen elokuu
Eetu Selänne teki kesällä sopimuksen Hokkiin kiekkoiltuaan edelliskauden sittemmin konkurssiin menneessä Heinolan Peliitoissa. Päävalmentaja Räsänen oli ihmeissään, kun heinäkuussa Hokin pukukoppiin pölähti toinenkin Selänne.
– Leevi tuli tänne silloin ihan extempore. Olimme jo aiemmin tehneet sopimuksen Eetun kanssa ja päätimme antaa Leeville sauman tryoutin (koejakson, toim. huom.) kautta. Halusimme nähdä, millainen poika on kyseessä, Pasi muistelee.
– Voi sanoa, että hän meni elokuussa koko joukkueesta eniten eteenpäin kaikessa tekemisessä: niin sanotussa harjoittelun oppimisessa ja myös itse jäällä tekemisessä. Leevi on hyvällä tiellä jääkiekkoilijana.
Suunnitelmiin muutos
Alkuperäisenä ajatuksena kuulemma oli, että Leevi viettäisi Kajaanissa kuukauden päivät ja palaisi sen jälkeen mahdollisesti Yhdysvaltoihin yliopistokiekon pariin. Muutaman viikon koejakson jälkeen koitti kuitenkin käänne.
– Ajattelimme ensin, että Leevi kävisi kanssamme kuukauden päivät jäillä ja saisi haistella suomalaista jääkiekkoilmapiiriä Mestiksessä. Parin viikon jälkeen Leevi ilmoittikin haluavansa jäädä Suomeen pelaamaan lätkää.
– Se kiinnosti meitä. Niinpä päätimme antaa hänelle kaksivuotisen sopimuksen.
Leevi Selänne esittelee kainuulaisen poikamiesboksinsa Seiskalle – tyttöystävä on kuin Sirpa-äiti
Hurja palo lätkään
Mistään lahjasopparista ei ole kyse. Päävalmentaja Räsänen korostaa Leevin napanneen kaksivuotisen diilinsä aivan omilla ansioillaan. Nuoren kiekkoilijan halu oppia ja sammumaton palo lätkää kohtaan ovat tehneet Hokki-koutsiin vaikutuksen.
Varusmiespalvelusta suorittava Eetu Selänne: ”Jenkkifrendini kuittailevat”
– Intohimo lajia kohtaan ja halu kehittyä pelaajana paistaa koko ajan kaikessa hänen tekemisessään. Leevi on iloinen poika ja Eetun tavoin todella pidetty kaveri pukukopissa. He ovat sellaisia rentoja maailmankansalaisia, koutsi kuvailee.
– Valmentajana miellyttää erityisesti se, että he ovat tosi helppoja valmennettavia. He ovat tosi kiinnostuneita omista suorituksistaan ja haluavat saada palautetta.
”Leevi on sniper”
Erojakin löytyy. Selänteet muistuttavat pelaajatyypeiltään omia luonteitaan: päävalmentaja Räsänen kuvailee rauhallista ja analyyttista Eetua tunnolliseksi kahden suunnan sentteriksi, kun taas velikultamainen Leevi lentää laidalla tukka hulmuten.
Leevi Selänne avautuu suomalaisten kateudesta: ”Jenkeissä ollaan iloisia, jos joku rikastuu”
– Persoonina jäällä Leevi on enemmän räiskyvä ja ehkä sniper-tyylinen. Eetu taas on tunnollinen puolustava hyökkääjä, joka tekee viimeisen päälle hommia.
Tätä mieltä Kajaanissa ollaan Selänteiden kiekkoveljeksistä:
– Eetu saattaa miettiä enemmän sitä, että tekee tunnollisesti asioita ja kaiken varmasti oikein. Leevi taas pyrkii haistamaan tilanteita ja yrittää räjähtävyydellään jättää vastustajat taakseen päästäkseen maalintekopaikkoihin.
Kumpi pojista muistuttaa enemmän Teemua?
– Kyllä minun mielestäni Leevistä löytyy enemmän Teemua, ihan selkeästi.
Haluavat pärjätä omillaan
Sen kummemmat vertailut kuuluisaan isään ovat epäreiluja pojille.
– Sikäli kyllä, että isänsä on legenda Suomessa ja tulee varmasti aina olemaan. Mutta nämä pojat eivät ota siitä mitään paineita. He tekevät täällä omaa uraansa ja haluavat pärjätä omilla meriiteillään, Pasi painottaa.
Eetu Selänne elää Kainuun korvessa Abbey-rakkaansa kanssa – yllättävä tunnustus yhteisistä illoista
– Molempia on ollut helppo ja hauska ja helppo valmentaa. Siinä mielessä on älyttömän kiva, että pojat ovat tulleet tänne.
Kajaanin Hokki – Koovee lauantaina kello 17 Kajaanin jäähallissa.