Nyt puhuu turkulaisnaisia tanssittanut TPS-koutsi Tommi Miettinen – ”Tämä on paikkansa pitävää tietoa”

Turun Palloseuran suoraselkäinen päävalmentaja myöntää silminnäkijähavainnot tanssilattialta todeksi.
Suomen Turussa todistettiin viime viikonloppuna melkoista näytöstä, kun paikallisen Palloseuran päävalmentaja Tommi Miettinen, 48, laittoi jalalla koreasti. Seiskan silminnäkijän mukaan TPS-koutsi tanssitti tuolloin useita naisia yökerhossa.
Tarkemmin tapahtumapaikaksi siivilöityy Aurakadulla komeileva Proud Mary, jonka diskopallon alla oli väitetysti kova tunku TPS-koutsin läheisyyteen. Charmikkaan savolaisen kerrotaan vetäneen naisia puoleensa lähestulkoon kuin hunaja Puhia.
– Selkeästi naiset olivat Tommista tosi kiinnostuneita, ja hän heitä tosiaan mielellään pyörittikin tanssilattialla. Mistään ylilyönneistä tai örvellyksestä ei tosiaankaan ollut kyse, tanssimisesta vain, Seiskalle selvennettiin yökerhon uumenista.
– Mutta kyllä siinä ilmassa väreili sellaista… Noh, onhan Tommi ihan älyttömän komea mies. Hän on hyvin charmikas ja näytti olleen muutenkin hyvällä tuulella. Eikä ihmekään, kun kerran voittivat Ässät.

Nyt puhuu coach-Miettinen
Silminnäkijä korostaa kiinnostuksen olleen yksipuoleista ja kehaisee Tommia tämän kylmäpäisyydestä runsaan naishuomion keskellä. Muuta ei kuulemma tehty kuin tanssittu – joskin näköhavainnot TPS-valmentajasta loppuvat kello 02:n korville.
Seiska tavoitti Tommi Miettisen, joka myönsi muitta mutkitta näköhavainnot oikeiksi.
– Sanoitko että aamukahdelta? Se täsmää minun liikkeisiini, kyllä. Siellä oltiin Tepsin johtoryhmän kanssa pyörähtämässä ja itse kävin myös tanssilattialla. Tämä on paikkansa pitävää tietoa, Tommi vahvistaa Seiskalle.
– Oikein mukavaa oli ja sen jälkeen ilta jatkui yksin kotiin. Olisikohan ollut lähempänä aamukolmea, kun saavuin kämpille.

Tommi tuntee Turun yön
Pitkän pelaajauran tehnyt Tommi on nouseva nimi kotimaisilla valmentajamarkkinoilla. Viime kaudella kuopiolainen koutsasi väkevästi kotikaupunkinsa KalPaa mutta siirtyi täksi kaudeksi TPS:n pelaajapenkin taakse.
Aurajoestaan tunnettu Suomen Pariisi on Tommille entuudestaan tuttu paikka, sillä hän edusti Tepsiä seuran suuruusvuosina kultaisella 1990-luvulla.
– Silloin Turun yö oli huomattavasti tutumpi kuin nykyään. Nuorempana tuli kovastikin käytyä ulkona, nykyään se on todella harvinaista. Perheen kanssa asutaan Turussa ja meillä on pieni vauvakin, koutsi huomauttaa.

Rajua vuoristorataa
Viime kaudella TPS:n kausi päättyi pahaan pettymykseen. Jälleen kerran suurin odotuksin ja satsauksin sesongin startannut Tepsi lähti lopulta lauluun jo pudotuspelien avauskierroksella Ässiä vastaan.
Edellinen päävalmentaja Jussi Ahokas ei saanut Palloseuran turbulenssia missään vaiheessa rauhoitettua, ja haasteita on riittänyt Tommillakin. Parhaimmillaan Tepsi pelaa hyvää lätkää, mutta outoja ohipelejä tulee turhan usein.
– Sinäpä sen sanoit. Meillä on tiettyjä kasvukipuja, välillä pelaamme todella hyviä pelejä ja sitten on huonojakin esityksiä. Mutta prosessi jatkuu ja kovasti paiskitaan töitä, Tommi niputtaa.
TPS majailee sarjataulukossa sijalla 10. Se pelaa seuraavan ottelunsa Tommin edellisen kauden työnantajaa KalPaa vastaan perjantaina.
