Metti Forssellin iltapuku loksautti leuat – Mikael Forssell paljasti jäätävän jäynänsä lapsilleen: ”En myönnä mitään!”

Kahdenkeskeistä laatuaikaa arvostavat Forssellit nauttivat Urheilugaalassa harvinaisesta vapaaillastaan.
Helsingin jäähallissa juhlitaan jokavuotista Urheilugaalaa. Salamavalojen sarjatulen perusteella yksi illan kuvatuimmista pariskunnista on Metti ja Mikael Forssell. Varsinkin ex-malli Metti, 33, herättää ihastuneita huokauksia kauniissa iltapuvussaan.
– Meille kuuluu tosi hyvää. Tylsä sanoa näin, mutta pitkälti lapsiarkea ja heidän harrastuksiaan. Vähän sellaista taksikuskin elämää siis, ex-futistähti ja jalkapallomiljonääri Mikael, 42, kommentoi hymy huulillaan.
Hän kertoo jääneensä hiljattain sapattivapaalle Helsingin Jalkapalloklubista. Miklu ehti huseerata HJK:n nuorten pelaajien kanssa kuuden vuoden ajan.
Mikael ja Metti Forssell romanttisina Pariisissa – someseuraajat kiinnittivät heti huomion Mikluun
– Nyt saan viimeinkin viettää aikaa perheen kanssa. Pääsen myös reflektoimaan omaa tekemistäni. HJK-valmennus oli mahtavaa, mutta työ oli aika iltapainotteista. Se ei ole perheelliselle ihan yksinkertainen yhtälö, Mikael muistuttaa.
– Arkemme on aikamoista aikatauluttamista. Onneksi meillä on tosi ihana tukiverkko. Olemme tosi kiitollisia esimerkiksi isovanhemmille, että he auttavat, Metti kiittelee.

Jäätävä jekku lapsille
Kauneusvaikuttajakin tunnettu Metti on someammattilainen, mutta myös Miklu kuvailee vauhdikasta perhearkea someen. Instagramissa jalkapallo vilkkuu sen verran usein, että mahtaako jälkipolvesta tulla mitään muuta kuin jalkapalloilijoita?
– Eihän heillä ole mitään muuta vaihtoehtoa. Ei kun ai niin, meidänhän piti sanoa, että lapsemme saa harrastaa ihan mitä vaan, Mette nauraa.
Yhtäkkiä se vain katosi jonnekin!
– Appiukko osti pojallemme sählymailan joululahjaksi. Kun sähly alkoi maistua vähän liian hyvin himassa, yhtäkkiä se maila vain katosi jonnekin! Mitä sille tapahtui? En myönnä mitään, Mikael hohottaa.
– Niinhän se maila katosi. Sen jälkeen jalkapalloja alkoi tulla koko ajan lisää kotiimme, Mette komppaa nauraen.
Harvinainen vapaailta
Vaikka Miklulla on nyt enemmän vapaa-aikaa, Forsselleilla riittää vilinää ja vilskettä. Metti muistuttaa aikatauluttamisen tärkeydestä myös parisuhteen saralla.
– Varsinkin lasten saamisen jälkeen parisuhteeseen pitää ihan oikeasti alkaa panostaa. Arki on niin kiireistä, että välillä se on vain läpsystä vaihto, Metti hymähtää.
Miljonääri-Mikael ja opiskelija-Metti selvittivät valtaisat tuloeronsa! Nyt Metti tienaa enemmän
– Välillä pitää järjestää spesiaalimpaa kahdenkeskeistä aikaa, että saamme olla toisillemme kunnolla läsnä. Ja olla muissakin rooleissa, kuin aina vain äitinä ja isänä.
Teatterin Vippiin?
Urheilugaala tarjoaa Forsselleille harvinaisen iltavapaan. Metti paljastaa hänen vanhempansa vahtivan lapsia pariskunnan luksuslukaalissa eteläisessä Helsingissä.
Metti ja Mikael Forssell pohtivat podcastissa suhdettaan – Miklu huomaa ikäeron!
– Äitini sanoi, ettei meillä ole mikään kiire kotiin – että hän jää yöksi, joten olkaa niin pitkään kuin haluatte. Aika mahtava opportunity.
– Ehkei nyt ihan Teatterin Vippiin asti kuitenkaan, Miklu toppuuttelee pilke silmäkulmassa.
Seiska on parasta sovelluksessa! Täysin uudistuneen Seiska-mobiilisovelluksen voit asentaa Android-laitteeseesi täältä ja iOS-laitteeseesi täältä.