Matti Nykäsen Eveliina-tytär täytti 35 vuotta – tältä hän näyttää nyt!

Eveliina meni naimisiin viime elokuussa ja vaihtoi samalla sukunimensä Mäntykankaasta Ojalaksi.
Matti Nykänen oli kaikille suomalaisille jollain tapaa tuttu sankari.
Video: Matin leski Pia Nykänen kertoi alkuvuodesta, ettei ole pystynyt käymään pihasaunassa sen jälkeen, kun hänen miehensä kuoli.
Siitä pitivät huolen Matin urotyöt mäkikotkana sekä myös uran jälkeinen elämä, joka oli kahdella sanalla ilmaistuna värikästä ja nopeaa.
Vuonna 2019 kuolleella Matilla oli kolme lasta.
Lapsista eniten julkisuudessa on ollut Eveliina Ojala, joka puhui tämän vuoden helmikuussa ilmestyneessä Ylen Matti Nykänen -dokumentissa harvinaisen suoraan isästään.

"Huono isä"
Matti oli eittämättä menestyshullun Suomen mäkisankari numero yksi, mutta kotopuolessa hän ei tyttärensä mukaan ollut parhaimmillaan.
– Ihan suoraan, hän oli huono isä. Ei siitä pääse yli eikä ympäri. Vaikka hän yritti, niin silti näin on, Eveliina paalutti dokumentissa.
– Yhdeksänvuotias Eve näki, kun iskä paineli turpaan silloista naisystäväänsä. Me juoksimme tämän naisystävän tyttären kanssa yläkerran vessaan piiloon. Sitten se tuli ryskyttämään sitä ovea ja halusi päästä sisälle, Eveliina muisteli samaisessa dokkarissa.

Upea kuva
Maanantaina Eveliina jakoi Instagramissa upean kuvan, jossa pääosaa näyttelee Matin sijasta nainen itse.
– Kolmekymmentäviisi, hän kirjoittaa ytimekkäästi kuvan yhteyteen.
Itse kuvassa Eveliina hymyilee seesteisen näköisenä vaaleansinisessä mekossaan.
Hyvinvointivalmentaja Rita Niemi-Manninen on kiirehtinyt onnittelemaan kommentin muodossa julkaisun alle.
Äiti, vaimo, opiskelija
Eveliinalla vaikuttaa pyyhkivän hyvin.
Instagramissa hän kertoo opiskelevansa sairaanhoitajaksi.
Lisäksi hän on äiti sekä vaimo.
Naimisiin Eveliina meni viime elokuussa, kun hän sanoi tahdon Vili Ojala -nimiselle herralle. Samalla vaihtui sukunimi Mäntykankaasta Ojalaksi.
Vaikka Matti ei varmasti ollut vuoden isä, oli hän mukana tuolloin omalla tavallaan tyttärensä häissä.
Matti mukana häissä sormusten muodossa
Eveliina kertoi nimittäin elokuussa Instagramissa, että hänen isältään aikanaan saamasta kaulakorusta sulatettiin avioparille vihkisormukset.
Monen muun asian lisäksi Eveliina tekee myös valmentajan hommia.
Instagramissaan hän mainostaa, että ”tämä elämäntapamuutosvalmennus on valmennus sinulle, joka haluat ilman dieettiä ja kieltolistoja päästä tavoitteeseesi”.
Kaikesta päätellen 35-vuotias Eveliina voi kaikin puolin hyvin.