Maalivahti Emil Larmin puolisolta suru-uutinen

Keskenmeno sai perheen surun murtamaksi.
Ruotsin Växjö Lakersissa pelaava maalivahti Emil Larmi ja hänen puolisonsa Annika odottivat innolla toista lastaan syntyväksi ensi kesänä.
Annika jakoi sunnuntaina (12.1.) Instagramiin mustavalkoisen kuvapäivityksen, jossa näkyy useampi positiivinen raskaustesti. Onnellinen odotus oli saanut kauhean käänteen.
Traaginen käänne
–Meidän vuosi -25 ei alkanutkaan kuten toivoimme. Odotimme kesävauvaa ja olimme innoissaan tulevasta. Olimme piirtäneet mieleemme kuvan onnesta, Annika kertoo.
Pari oli haaveillut siitä, kuinka heidän ensimmäinen lapsensa, vuonna 2023 syntynyt tyttö tulisi isosiskoksi, ja kuinka perhe kasvaisi entisestään.
–Suurimmasta onnesta ja odotuksesta tulikin pahin painajainen. Koko maailma kaatui. Tunsin kuolevani siihen kipuun, minkä lääkärin sanat aiheuttivat. Vauvallamme ei ollut kaikki hyvin, Annika kertoo.
Kova ikävä
Annika ei kerro tarkemmin, mitä oli tapahtunut, mutta kuvailee kokemansa surun olevan luonnollisesti valtava. Toisaalta myös kiitollisuus terveestä esikoisesta kasvoi, ja Emilin antama tuki auttoi vaikean surun kanssa.
–Hyviä vaihtoehtoja ei ollut. Ainostaan raskaita ja vaikeita. Pienestä ei ollut selviämään tähän maailmaan, hän kertoo.
Perhe sai hyvästellä pienokaisen rauhassa, ja heille annettiin mukaan muistoksi pienet jalanjäljet.
–Haluan uskoa, että jonain päivänä ajattelemme kaikella olleen jokin tarkoitus, vaikka tässä hetkessä se särkeekin sydämen, Annika kirjoittaa, ja päättää kirjoituksensa toivottamalla lapselleen hyvää matkaa.