Laura Lepistö ja Kiira Korpi kirjassa: salattu villi bileilta Leijonien kanssa!

Laura Lepistö ja Kiira Korpi kirjassa: salattu villi bileilta Leijonien kanssa!

Ex-taitoluistelija Laura Lepistö muistelee salattua baarireissua uutuuskirjassaan.

Mainos
Mainos päättyy

Kilpauransa päättänyt taitoluistelija Laura Lepistö, 35, on Suomen kaikkien aikojen menestynein taitoluistelija yksinluistelussa.

Laura valaisee elämäntarinaansa torstaina julkaistussa, Marika Lehdon kirjoittamassa Laura Lepistö - Voittava mieli -kirjassa (Tammi).

Vancouverin talvi­olympialaisissa vuonna 2010 Laura luisteli ennätyspisteensä ja sijoittui parhaana eurooppalaisena kuudenneksi. Laura kertoo kirjassa kyseessä olleen uransa kovatasoisin kilpailu ja kovin paikka.

Laura kertoo kirjassa ystävystyneensä ex-taitoluistelija Kiira Korven kanssa jo lapsena yhteisillä luisteluleireillä.

Mainos
Mainos päättyy

Naiset kaavailivat lähtevänsä juhlimaan Vancouverissa olympialaisten päättäjäisten jälkeen. Naisten valmentajat olivat kuitenkin juhlimisesta eri mieltä ja painottivat, että Lauran ja Kiiran täytyisi seuraavana aamuna olla taas jäällä harjoittelemassa, sillä MM-kisat siinsivät kuukauden päässä.

Lauran mukaan paikalla olleiden Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueen pelaajien mukaan valmentajien ukaasi oli käsittämätön.

- Laura ja Kiira, kyllä me nyt lähdetään baariin, Leijonat liehittelivät kirjan mukaan.

Laura linjaa, että hän ja Kiira valitsivat kahden tulen välissä hauskanpidon.

Karkasivat yöelämään

Lauran mukaan hän ja Kiira olivat aina olleet ulkomaanleireillä varsin kunnollisia. Jos kutsuja tuli esimerkiksi luistelukavereiden kautta tyypillisiin jenkkibileisiin, Laura ja Kiira kieltäytyivät kaljatynnyreistä ja läksivät aikaisin parakkiin nukkumaan.

- Vancouverissa teimme toisin. Suuntasimme Leijonien kanssa baariin ja päädyimme sieltä tanssilattialle etenkin amerikkalaisten naisjääkiekkoilijoiden kanssa. Join yhden lasin viiniä, mikä silloisella ruumiinrakenteellani ja alkoholinkäytölläni nosti päähäni hupaisan ja huolettoman hiprakan, Laura paljastaa.

Mainos
Mainos päättyy

Kiira ja Laura palasivat kirjan mukaan kisakylään aamuyöllä hampurilaisravintolan kautta. Siellä oli myös alppihiihtäjä Marcus Sandell, joka suositteli naisia syömään amerikkalaisia korvapuusteja.

Laura ja Kiira palasivat korvapuustien voimalla kello kolme aamuyöllä huoneistoonsa. He heräsivät muutamaa tuntia myöhemmin aamujäille. Lauralle jäi arvoitukseksi, huomasivatko valmentajat naisten juhlineen yöllä.

- Silti minua ja etenkin Kiiraa jäi ärsyttämään, miksi meidän ylipäänsä piti harjoitella juuri tuona aamuna. Olimme väsyneitä ja tarvitsimme lepoa, eikä yksittäisellä aamuharjoituksella ollut kuukauden päästä koittavien MM-kisojen kannalta muutenkaan mitään väliä. Olisi pitänyt kieltäytyä, mutta edes 21-vuotiaina meistä ei ollut siihen, Laura harmittelee.

Laura muistelee salatun bileillan olleen ainutlaatuinen ilta koko elämänsä mittakaavassa.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan