Kauhistus! Jari-Matti Latvalan autolle kävi kalpaten

Jari-Matin auto heitti kuperkeikkaa kesken kotikisan.
Alavudella on tänä viikonloppuna (8.-9.3.) jännitetty Tuurin SM-rallikisojen parissa. Mukana oli myös moninkertainen maailmanmestari Jari-Matti Latvala kartturinaan Enni Malkonen.
Etelä-Pohjanmaalla kasvaneen Jari-Matin kotikisa tyssäsi keskeytykseen kuudennessa erikoiskokeessa, kun hänen autonsa heitti melko kirjaimellisesti kuperkeikkaa. Jari-Matti ja Enni ovat kertoneet tapahtuneesta yhteisessä Instagram-julkaisussa.
- Hetki ennen pyörähdystä, ilmoitetaan julkaisun alussa englanniksi, ja perään lisätään tiimin olevan kunnossa.
Kuvajulkaisun ensimmäisessä kuvassa kaksikko hymyilee autonsa edessä kameralle aurinkoisessa talvisäässä. Toisessa kuvassa näkyy pahan kerran osumaa ottanut auto, jonka pelti on rytyssä ja tuulilasi hajalla.
- Tuurin SM-ralli jäi meidän osaltamme 1,5 pätkää vajaaksi. Kiitos kaikille kannustaneille ja paikan päällä moikanneille, kirjoituksessa ilmoitetaan.
Mitä ihmettä Jari-Matti Latvala puuhasi jäteasemalla? Kuva!
Iltalehti haastatteli Jari-Mattia kuperkeikkaan liittyen eilen, ja Toyotan tallipäällikkönä toimiva Jari-Matti pääsi kertomaan pyörähdyksen sattuneen hänelle entuudestaan tutulla tiellä mummolansa lähistöllä.
- Vähän tiukassa oikeassa mutkassa tuli pieni huolimattomuusivirhe. Leikkasin pikkuisen sisään ja kun nyt on niin älyttömän kovat penkat, auto lähti suoraan penkasta kahdelle pyörälle toiselle puolelle penkkaa. Se (penkka) oli niin kova, että kaatoi auton tielle, kokenut kuski kertoi lehdelle.
Lehden mukaan auto kippasi etupyörien kautta katolleen.
- Kun auto lähtee kahdelle pyörälle, miettii, että: ”ei voi olla totta”. Ja toivoo, että älä nyt vain kaadu. Kun se kaatuu, iskee epätodellinen tunne. Kun auto pyörii, ei kauheasti ehdi miettimään ja kun se pysähtyy, iskee karmea pettymys samantien, Jari-Matti kuvaili tilannetta lehdelle.
Kuljettaja ja kartturi ovat rysäyksen jäljiltä kunnossa, mutta auton pintapellit tulee vaihtaa.
Vihdoin! Kokkikaunotar Sara La Fountain kommentoi välejään Jari-Matti Latvalaan
