Jestas! Mikael ja Metti Forssellilta avointa flirttailua – täälläkö tähtipariskunnan seuraava osoite?

Jalkapallomiljonääri ja someammattilainen väläyttelevät tulevaisuudestaan ulkomailla.
Ex-jalkapalloilija Mikael Forssell, 42, paljasti viime viikolla uutisen Urheilugaalan punaisella matolla. Miklu muotoili jääneensä sapattivapaalle työnantajansa Helsingin Jalkapalloklubin nuorten joukkueen valmentamisesta.
Futismiljonääri perusteli päätöstään sillä, että nyt hänellä on enemmän aikaa perheensä parissa. Mikael ja Metti Forssell, 33, kertoivat Urheilugaalassa Seiskalle hyvinkin hektisestä arjestaan Helsingin hienostoalueella.
– Arki on niin kiireistä, että välillä se on vain läpsystä vaihto, Metti kuvaili Seiskalle ja totesi heidän arkielämänsä olevan ”melkoista aikatauluttamista.”
– Nyt saan viimeinkin viettää aikaa perheen kanssa. Pääsen myös reflektoimaan omaa tekemistäni. HJK-valmennus oli mahtavaa, mutta työ oli aika iltapainotteista. Se ei ole perheelliselle ihan yksinkertainen yhtälö, Mikael muistutti.

Läpimurto Birminghamissa
Lisääntynyt vapaa-aika voisi myös mahdollistaa asioita, joita Mikael ei ennen ole ehtinyt tekemään.
Yksi tällainen kuvio olisi piipahdus Englannin Birminghamissa, josta on oltu kuulemma hyvinkin aktiivisia Forssellin suuntaan.
Syy on ilmeinen. Mikael edusti Birmingham Citya menestyksekkäästi vuosina 2003–2008. Varsinkin lainapestillä pelattu avauskausi 2003–2004 oli Miklulta todellinen täysosuma: helsinkiläinen pommitti Citylle tuolloin peräti 17 Valioliigamaalia.
Se on suoritus, jota ei ole vieläkään unohdettu Englannin toiseksi suurimmassa kaupungissa.
– En ole valitettavasti käynyt siellä kertaakaan sen jälkeen, kun aikoinaan lähdin sieltä. Mutta ihan päivittäin tulee kyselyitä, että koska tulisin taas käymään. Siellä pidetään tosi hyvää vuolta vanhoista pelaajista, Miklu paljastaa Seiskalle.

Jatkuvaa houkuttelua
Mikael muistuttaa Birmingham Cityn massiivisesta fanipohjasta ja sanoo olevansa vilpittömän kiitollinen saamastaan huomiosta. Suurseura on suomalaiseen edelleen aktiivisesti yhdessä.
– Just tuli pyyntö, että lentäisitkö tänne. He (seura) maksaisivat koko matkan ja maksaisivat vielä erillisen korvauksenkin, jos lähtisin ja osallistuisin heidän järjestämäänsä Q&A-eli kysymys-vastaustilaisuuteen.
– Tällaisia pyyntöjä tulee paljon Birminghamista. Mutta se kertoo enemmän seurasta kuin minusta, Mikael kuittaa.
Onnistuisiko moinen retki nyt?
– Ehkä. Tähän mennessä ei ole pystynyt matkustelemaan, paitsi jonkin verran perheen kanssa. Olisi se periaatteessa mahdollista.

Englantiin tai Saksaan?
Forssellit haluavat pitää ovet avoinna paitsi Englannin, myös Saksan suuntaan. Pariskunta harjoittaakin tulevaisuuden suhteen suoranaista avointa flirttailua Suomesta poismuutolla.
Huuhkajien kaikkien aikojen kolmanneksi paras maalintekijä säväytti aikoinaan myös Saksassa. Miklun edustamat seurat makkaramaassa olivat Bundesliigan Borussia Mönchengladbach ja Hannover 96 sekä 2. Bundesliigan VfL Bochum.
Ehkä näissä maissa on jossain vaiheessa tulevaisuutemme
– Onhan se ihan mieletöntä, millaiset suhteet Miklu on vuosien varrella luonut Englantiin ja Saksaan. Ehkä näissä maissa on jossain vaiheessa meidän tulevaisuutemme, Metti pamauttaa.
Mikael on syntynyt Länsi-Saksan Steinfurtissa ja käynyt Helsingissä Deutsche Schulea eli saksalaista koulua. Lisäksi Forssellien tytär on syntynyt Saksassa. Mikael ja Metti puhuvat myös kumpikin sujuvaa saksaa.
– Kyllä, ja itse asiassa Metillä on saksassa vielä parempi kielioppi kuin minulla. Minä taas olen ehkä vähän rohkeampi puhumaan kieltä, Miklu kuvailee.