Jesse Puljujärveltä paljastus tyttöystävästä – tällainen on kuvankaunis Monica!
Leijoniin valittu lätkätähti valotti Seiskalle siviilielämänsä saloja.
Lätkätähti Jesse Puljujärvi, 27, nähdään pitkästä aikaa Leijonissa.
Videolla Jesse Puljujärvi Seiskan salamahaastattelussa:
Koko kansan ”Pulju” on mukana, kun Suomi isännöi Tampereella tällä viikolla vuosittaista EHT-turnausta.
Leijonat lätkii torstaina Sveitsiä, lauantaina Tshekkiä ja sunnuntain isänpäiväklassikossa Ruotsia vastaan.
Seiska oli paikalla, kun Jesse painoi kieli pitkällä Leijonien harjoituksissa Nokia-areenan harjoitushallissa tiistai-iltana.
– Kondis on hyvä. Olen saanut olla terveenä eikä mitään isompaa ole ollut, lonkkavaivansa selättänyt Jesse myhäilee Tampereen pimenevässä illassa.
Pitkään Pohjois-Amerikassa
Torniolaislähtöinen Jesse oli aikoinaan juniorilupaus, josta odotettiin NHL-tähteä.
Sellaista ei lopulta saatu, vaikka ilopilleri pääsikin pelaamaan Connor McDavidin kaltaisten supertähtien rinnalla.
Pohjois-Amerikasta jäi kuitenkin muistoksi kunnioitettavat 8 NHL-kautta ja lähes 400 ottelua tarunhohtoisessa.
– Kyllä siellä pitkään grindattiin ja ryönättiin menemään. Mutta enää sieltä ei löytynyt sopivaa roolia, Jesse tunnustaa.
Hurahti sähköpyöräilyyn
Täksi kaudeksi Pulju palasi Eurooppaan. Uusi pelipaikka löytyi Sveitsistä, jonka kivenkovassa lätkäliigassa on tullut mukavasti tulosta.
Maajoukkuetauolle lähdettäessä Jesse on iskenyt tehoja yli piste per peli -tahdilla. Palkanmaksajana toimii suurseura Genève-Servette.
– Hyvin maistuu. Sähköpyöräily on Sveitsissä iso juttu, sitä olen siellä harrastanut.
Elämänlaatua Alpeilla
Amerikan-vuosina fillaroinnit jäivät vähemmälle. Pulju lipoo kieltään arvioidessaan Sveitsissä asumisen eroja rapakon takaiseen maailmaan.
Amerikassa mennään aina autolla joka paikkaan.
– Siinä on iso ero, että Amerikassa mennään aina autolla joka paikkaan. Siellä on pitkät matkat ja isot valtatiet.
– Sveitsissä on lyhyemmät etäisyydet, paljon pikkuteitä ja siellä voi kävelläkin. Genevessä on myös mukavia puistoja, joissa pääsee koiran kanssa lenkille.
Monica isona tukena
Jessen Jaffa-koira on sosiaalisesta mediasta tuttu. Samoin myös pitkäaikainen tyttöystävä Monica Malinen, josta Jesse avautuu nyt harvinaisesti.
Monica pitää meikästä huolta ja tekkee ruokaa.
Miten Monican ja Jaffan arki rullaa Alppimaassa?
– Hyvin rullaa. Jaffasta on huolehdittava. Monica pitää meikästä huolta ja tekkee ruokaa. Mä käyn töissä välillä. On mukavaa ja hän on iso tuki kotona.
Eli työnjako on selvillä?
– Joo, kyllä se on selvillä! Pulju virnistää.
🦬👑#LetsGoOilers pic.twitter.com/gBiJlTboP8
— Edmonton Oilers (@EdmontonOilers) November 8, 2021