Janne Ahonen: Shokkiero!

Kuningaskotka vahvistaa Seiskalle eroavansa pitkäaikaisesta puolisostaan.
Yksi kaikkien aikojen mäkihyppääjistä, lahtelainen Janne Ahonen, 47, eroaa pitkäaikaisesta puolisostaan Tiia Ahosesta.
Erouutisen vahvistaa itse Janne, jonka Seiska tavoitti tiistaina aamupäivällä.
– Eroa ei ole vielä virallisesti haettu, mutta on totta, että sellainen on tulossa. Eroamme, Janne tunnustaa Seiskalle.
– Oikeastaan tämän enempää en haluaisi tätä asiaa kommentoida. Tässä on koko meidän perheellemme jo tarpeeksi ihmettelemistä, kohtelias mäkihyppylegenda linjaa.

Vaimo nosti kytkintä
Janne ja Tiia Ahonen olivat pitkään naimisissa. Pariskunta avioitui kesällä 2004 eli liitto kesti yli kaksi vuosikymmentä.
Pariskunnalla on kaksi yhteistä lasta: vuonna 2001 syntynyt Mico ja 2008 syntynyt Milo. Vanhempi veljeksistä on isänsä tavoin mäkihyppääjä.
Seiskan tietojen mukaan Tiia muutti viime viikonloppuna pois pariskunnan yhteisestä kodista Hollolasta ja muutti Lahden keskustaan.
– No, pitää paikkansa. Mutta tämän enempää en halua asiaa avata. Tässä on ihan riittävästi, Janne sanoo Seiskalle.

Kummastutti telkkarissa
Kuningaskotka herätti huomiota viime viikonloppuna televisioesiintymisessään. Yle Urheilun asiantuntijana toimiva Janne nähtiin Urheilustudiossa ilman sormusta nimettömässään.
Elämä heittelee.
Lauantain tv-lähetyksessä Janne yllätti kertomalla, ettei osallistukaan yhdistetyn normaalimäen SM-kisoihin ensi sunnuntaina Rovaniemellä.
– Elämä heittelee. Tulee hetkiä, että pitää laittaa asioita tärkeysjärjestykseen. Nyt sitten valitettavasti tässä kohtaa yhdistetyn kilpailu ei kovin korkealla siinä minun listassani ole, Janne nieleskeli Ylen lähetyksessä.