Immu Ilmén jyrähtää: Tällä porukalla ei ole asiaa kamppailuiltaan
Mika "Immu" Ilmén tekee paljastuksen myös tulevasta vastustajastaan.
Ex-rikollinen Mika Ilmén eli ”Immu” räjäytti pankin maanantaina jymyuutisellaan.
Video: Immu kohtasi Stagalan toukokuussa tunnetuin seurauksin.
Immu on perustanut omaa nimeään kantavan Immun Fight Club -nimisen kamppailuorganisaation, joka järjestää ”ennen näkemättömän” kamppailuillan Helsingin jäähallissa 21. maaliskuuta 2026.
– Tästä tulee Suomen kaikkien aikojen kovatasoisin ja viihdyttävin kamppailutapahtuma. Mukana on esimerkiksi UFC-tason ottelijoita, Immu kertoo IFC:n tiedotteessa.
Immu aikoo nousta kehään itsekin Nordiksella. Vastustaja paljastetaan torstaina 13. päivä lehdistötilaisuudessa.
"Eräs suomalainen huippuottelija"
Tiedotteen mukaan vastustaja on ”Suomen mittapuulla katsottuna todellinen superjulkkis”.
Kamppailuillassa nähdään lukuisia ottelijoita, joista ainakin osa paljastetaan torstaina.
IFC:ssä kunnioitetaan perinteisiä arvoja, eli mitään pakkomunamiehiä ei voi olla ottelukortilla.
– Paikalle esimerkiksi lentää eräs suomalainen huippuottelija, jolla on jalka tukevasti UFC-organisaation oven välissä.
Kamppailuiltoja sekä -organisaatioita on ollut viimeisen vuoden aikana useita, ja ne ovat saaneet huomattavaa julkisuutta.
Immu vastaan Stagala aloitti buumin
Jonkinlainen buumin luoja oli Immu, sillä hänen ja Joni Takalan eli ”Stagalan” ottelu täytti Ice Cagen -tapahtumassa Nordiksen toukokuussa.
Paikalla oli laadukkaita ottelijoita aina Makwan Amirkhanista Daniel Forsbergiin, mutta silti juuri Immun ja Stagalan ottelulla tapahtumaa mainostettiin eniten.
Syyskuun lopussa järjestettiin todellinen kohutapahtuma F2F:n toimesta. Ottelijoita vaihtui useamman kerran ennen iltaa, ja eräs ottelija, Agon Ajvazi, pidätettiin alle kuukausi ennen tapahtumaa epäiltynä useista rikoksista, muun muassa kahdesta raiskauksesta ja yhdestä törkeästä raiskauksesta.
Case Karalahti
Itse F2F-kamppailuiltaa myytiin pitkälti Jere Karalahden kasvoilla.
Jere taas pidätettiin kaksi päivää otteluillan jälkeen ja on ollut siitä asti vangittuna jo yli kuukauden päivät.
Jere vangittiin todennäköisin syin epäiltynä törkeästä huumausainerikoksesta.
"Jos tällainen tulee..."
Immu kertoo Seiskalle, että hänellä on selkeä linja oman iltansa ottelijoiden suhteen.
– Meillä on sopimuksissa sellainen kohta, että ei voi olla vakavista rikoksista epäiltynä sekä pitää myös vakuuttaa nuhteettomuutensa, ettei ole mitään seksuaalirikostuomioita.
Sen verran mä voin paljastaa, että sillä ei oo mitään tiaraa päässä, mutta tekoturkki voi olla.
– Kummassakin tapauksessa, jos tällainen tulee, niin lentää heti vittuun meidän organisaatiostamme.
Sen sijaan jotain tuomioita voi olla – kuten Immulla itselläänkin – kunhan ne on lusittu.
– IFC:ssä kunnioitetaan perinteisiä arvoja, eli mitään pakkomunamiehiä ei voi olla ottelukortilla, Immu päättää.
Tiara ei, tekoturkki ehkä
Maanantaina Immu teki paljastuksen somessa tulevasta vastustajastaan.
Moni on ruotinut jo aiemmin, voisiko hän ottaa revanssin Stagalaa vastaan.
– Sen verran mä voin paljastaa, että sillä ei oo mitään tiaraa päässä, mutta tekoturkki voi olla, Immu sanaili videollaan.