Emma Kimiläinen viihtyi Venetsiassa supertähden kanssa – "Äärimmäisen mukava"

Emma Kimiläinen viihtyi Venetsiassa supertähden kanssa – 'Äärimmäisen mukava'

Suomalaiskuljettaja työskentelee amerikkalaisurheilun suurlegendalle.

Mainos
Mainos päättyy

Tom Brady on amerikkalaisen jalkapallon suurlegenda. Uransa jo lopettanut Brady, 47, on haalinut itselleen satumaisen omaisuuden, jonka arvellaan olevan yli 300 miljoonaa dollaria. Ökyrikkaalla jenkillä on myös oma nimikkotallinsa.

Team Brady kisaa uudessa, täyssähköisessä F1-venesarjassa E1 Seriesissä. Kyseisen tallin kilpakuljettaja on suomalainen Emma Kimiläinen, 35, joka tunnetaan paremmin urotöistään rata-autoilijana.

Mykistävän kovaa jälkeä

Emma kouluttautui viime vuonna kaikessa hiljaisuudessa venepilotiksi E1 Seriesin kuljettaja-akatemiassa. Se oli helsinkiläiselle täysin uusi aluevaltaus, mutta jälki on ollut heti mykistävän kovaa: Emma johtaa koko E1 Seriesin MM-sarjaa.

Mainos
Mainos päättyy

– En ollut koskaan aiemmin ajanut minkäänlaista venettä – siis yhtään mitään venettä. Kaiken lisäksi olen aina kärsinyt merisairaudesta, Emma ihmettelee Seiskalle.

– Päätin silti lähteä uuteen projektiin mukaan. Sitten on käynyt ilmi, että olenkin aika hyvä tässä hommassa. Vene istuu käpälään tosi hyvin.

Rata-autoilusta tunnettu Emma Kimiläinen on siirtynyt kilpaveneiden pariin.
Rata-autoilusta tunnettu Emma Kimiläinen on siirtynyt kilpaveneiden pariin.

Säväyttivät Italiassa

Emman esimies on siis jenkkilegenda Tom Brady, joka lukeutuu USA:n historian tunnetuimpiin urheilijoihin. Siksi häly olikin valtaisa, kun maailmalle levisi toukokuussa kuvia Tomista ja Emmasta keskeltä kuuminta Venetsiaa.

Italialaiskaupungissa ajettiin tuolloin sähköformuloiden osakilpailu, jonka Emma ja tämän tallikaveri Sam Coleman voittivat näytöstyyliin. Kisan yhteydessä suomalainen Emma ja amerikkalainen Tom hassuttelivat Venetsian kanavissa.

Mainos
Mainos päättyy

Kyseessä oli medialle järjestetty PR-tempaus, jossa jenkkifutislegenda heitteli sillalta pallon, jonka Emma nappasi kylmänviileästi haltuun vaikka joutui tasapainoilemaan veneessä Venetsian kanavassa.

Emma otti kiinni, kun Tom Brady viskoi jenkkifutista Venetsiassa.
Emma otti kiinni, kun Tom Brady viskoi jenkkifutista Venetsiassa.

”Äärimmäisen mukava”

Emma kehuu Seiskalle vuolaasti kuuluisaa pomoaan. Omistajatahona Brady on kuulemma hyvin kannustava.

– Hän on tosi skarppi ja äärimmäisen mukava tyyppi. On ollut tosi kiva, kun hän on ollut paikalla useammassa kilpailussa, Emma kuvailee.

Mainos
Mainos päättyy

– Tom tsemppaa kovasti ja ottaa kaikki hienosti huomioon. Hän tuo tullessaan hyvää energiaa. Hän haluaa, että otamme rennosti ja nautimme siitä hommasta, mutta samalla hän tuo myös tietynlaista lisätyöntöä meille kaikille.

Tom Bradyn arvellaan keränneen noin 300 miljoonan dollarin omaisuuden.
Tom Bradyn arvellaan keränneen noin 300 miljoonan dollarin omaisuuden.

Pyörii öljyrahalla

Tom Brady ei ole ainoa nimekäs supertähti, joka on lähtenyt mukaan täksi kaudeksi lanseerattuun E1-sarjaan. Sähköveneformuloista ovat innostuneet myös tennistähti Rafael Nadal, super-dj Steve Aoki sekä Hollywood-näyttelijä Will Smith.

Täysin uudenlaisen sähkövenesarjan päärahoittaja löytyy kuitenkin Saudi-Arabiasta. E1-sarjaa pyörittää öljyvaltion valtion omistama sijoitusrahasto.

Kuviota on kritisoitu siksi, että ihmisoikeusrikkomuksistaan tunnetun Saudi-Arabian katsotaan käyttävän urheilua välineenä puhdistaakseen mainettaan.

Minä vain urheilen ja that's it.

Emma sanoo kuitenkin nukkuvansa yönsä hyvin.

– Nukun oikein hyvällä omallatunnolla. Minä vain urheilen ja sen mitä olen nähnyt, niin ei sillä (Saudi-Arabialla) ole ollut minulle henkilökohtaisesti sen suurempaa merkitystä. Teen vain työni ja that’s it.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Emma Kimiläinen viihtyi Venetsiassa supertähden kanssa – "Äärimmäisen mukava"