Ystävät lyttäävät Megan Foxin kohusuhteen

People-lehti kertoo Megan Foxin ja Machine Gun Kellyn hakeneen apua terapiasta.
Ero- ja pettämishuhuissa kyllästetyt Megan Fox ja Machine Gun Kelly, oikealta nimeltään Colson Baker, ovat taas vakaasti yhdessä.
People-lehden tilannepäivityksen mukaan Megan on nähty ihastelemassa Colsonin keikkaa Saksassa. Colson puolestaan näyttäytyi Sports Illustrated-lehden tilaisuudessa Meganin tukena. Tulisen parin kerrotaan olevan kihloissa, mutta hääsuunnitelmia ei toistaiseksi tehdä.
Helmikuun erohuhujen jälkeen Megan ilmoitti Instagram-sivullaan suhteen voivan hyvin. Sittemmin Megan on poistanut lähes kaikki julkaisunsa tililtään.
Megan Fox julkaisi eroottisen kuvan - kateus iski somessa!
Lähde kertoi People-lehdelle Colsonin tekevän kaikkensa, jotta suhde pitäisi. Lähteen mukaan parin ystäväpiiri ei kuitenkaan pidä suhdetta toimivana. Colson kuitenkin tahtoo todistaa olevansa Meganin arvoinen, ja pärjää hienosti tämän lasten kanssa.
Lähteen antamista tiedoista käy ilmi, että tällä kierroksella Megan kuitenkin vaikuttaa onnellisemmalta kuin aiemmin.
Palasiko kohupari takaisin yhteen? Megan Fox ja räppärirakas hymysuin lemmenlomalla
Megan ja MGK-lyhenteellä tunnettu räppäri Colson aloittivat rakoilevasti edenneen suhteensa jo vuonna 2021. Heidän on kuitenkin huhuttu ehtineen eroamaan ja palaamaan yhteen useaan otteeseen.