fbq
Pam

Viides avioliitto toden sanoo! Kaikkien aikojen povipommi Pamela Anderson nai koronavuonna turvamiehensä – tältä näyttää julkisuutta vältellyt kovanaama-Dan

Pamela Anderson, 54, saattoi koronavuonna 2020 lopultakin löytää Sen Oikean rinnalleen. 

Pamin tuore aviomies, Dan Hayhurst, näyttäytyi marraskuun alussa Beverly Hillsissä. Pariskunta oli katsomassa Pamelan esikoispojan, Brandon Leen, 25, muotinäytöstä.

Dan
Dan työskenteli aiemmin Pamelan turvamiehenä ja Pamelan talon kiinteistövastaavana.
Pam Dan
Rouvalla oli yllään elegantti musta mekko. Dan puolestaan lompsi eräsaappaissa ja farkuissa, lippis päässään.

Yhdysvaltalaisen People-lehden mukaan Pam ja Dan alkoivat lähentyä koronavuonna 2020, kun Pamela oli eronnut elokuvatuottaja Jon Petersistä. Jonin ja Pamin liitto kesti alle vuoden. 

Jon
Jon Peters, 76, on Pamelan tuorein ex-aviomies.

Megayllätys! Pamela Anderson meni naimisiin - tuore aviomies on 74-vuotias leffamoguli: "Hän saa minut tosi villiksi"

Dan ei tupsahtanut Pamelan elämään mitenkään uutena hahmona, sillä herra oli työskennellyt tähden turvamiehenä ja Kanadan-kodin kiinteistövastaavana. Koronaeristyksen aikana heillä oli aikaa tutustua toisiinsa aiempaa paremmin. The Sunin mukaan nelikymppisen Danin ex-vaimo on syyttänyt Pamelaa ”aviomiehen varastamisesta ja perheen rikkomisesta”. 

Pam ja Dan menivät naimisiin viime jouluna. Ennen Dania Pamela on ollut naimisissa neljästi.