Uutta tietoa sokeutuneen Elton Johnin voinnista
Laulajalegenda menetti näkönsä viime vuonna.
Viisinkertainen Grammy-voittaja Sir Elton John, 78, sai heinäkuussa 2024 vakavan silmätulehduksen.
Katso video – Onko Michael Jackson hengissä? Salaliittoteoria elää yhä:
Toipuminen vie aikaa
Silmätulehdus sokeutti Candle in the Wind -laulajan oikean silmän ja jätti hänen vasempaan silmään vain rajallisen näön.
Elton paljasti näköongelmansa ensimmäisen kerran syyskuussa 2024.
– Olen paranemassa, mutta prosessi on hyvin hidas, ja kestää jonkin aikaa ennen kuin näkö palautuu, Elton kirjoitti somejulkaisussaan.
Hän päätti kirjoituksensa toteamalla viettäneensä kesän rauhallisesti kotona toipuen ja olevansa toiveikas edistymisensä suhteen.
Uutta tietoa voinnista
Elton kertoo tuoreessa Varietyn haastattelussa viimeisten 15 kuukauden olleen haastavia. Haastattelussa Elton paljastaa, ettei ole yli vuoteen pystynyt näkemään, katsomaan tai lukemaan mitään.
– Se on ollut musertavaa. Menetin oikean silmäni, ja vasen ei toimi kunnolla, Elton kertoo.
– Olen elänyt uskomattoman elämän, ja yhä on toivoa. Minun täytyy vain olla kärsivällinen ja luottaa siihen, että tiede auttaa minua vielä. Kun tämä asia saadaan kuntoon, olen kunnossa.
Kaksi lasta
Elton asuu aviomiehensä David Furnishin, 62, sekä heidän poikiensa Zacharyn, 14, ja Elijah’n, 12, kanssa Los Angelesissa.
I'm Still Standing -kappaleen laulaja ja entinen mainosalan johtaja, jotka ovat olleet yhdessä jo kolme vuosikymmentä, tulivat ensimmäistä kertaa vanhemmiksi vuonna 2010, kun heidän poikansa Zachary syntyi sijaissynnyttäjän avulla. Perheen toinen poika, Elijah, syntyi samalle sijaissynnyttäjälle vuonna 2013.
Elton on kertonut ymmärtävänsä, että tultuaan isäksi melko myöhään hän ei todennäköisesti ole enää mukana monissa lastensa elämän tärkeissä hetkissä. Hän on myös sanonut, että lapset kantavat huolta hänen väistämättä lähestyvästä poismenostaan.