Uutta tietoa Madonnan, 65, sairastelusta – oli kaksi päivää koomassa

Uutta tietoa Madonnan, 65, sairastelusta – oli kaksi päivää koomassa

Kun Madonna löytyi kesällä tajuttomana asunnostaan, varautui perhe kaikkein pahimpaan.

Mainos
Mainos päättyy

Poptähti Madonna, 65, säikäytti niin perheensä, ystävänsä kuin faninsakin kesällä löydyttyään kodistaan New Yorkissa tajuttomana.

Syyksi Madonnan yhtäkkiseen kunnon romahtamiseen kerrottiin bakteeritulehdus. Laulaja oli treenannut ankarasti tulevaa kiertuetta varten, vaikka oli samaan aikaan sairas.

Madonnan tila oli hyvin vakava. Sisäpiirin lähde paljasti Daily Mailille, että laulajan perheenjäsenet olivat varautuneet jopa siihen, että laulaja olisi saattanut menehtyä.

"Olimme valmiita pahimpaan" - Tajuttomana löytyneen Madonnan perhe avautuu kauhunhetkistä

Mainos
Mainos päättyy
Madonnan perhe varautui siihen, että olisivat voineet jopa menettää laulajan.
Madonnan perhe varautui siihen, että olisivat voineet jopa menettää laulajan.

Päiviä koomassa

Madonna kuitenkin palasi keikkalavoille Celebration-kiertueensa tiimoilta syksyllä.  Kiertue alkoi 14. lokakuuta Lontoosta, ja parhaillaan tähti kiertää Yhdysvaltoja.

Viime viikolla esiintyessään Brooklynin Barclay's Centerissa, fanin kuvaamalle videolle tallentui, kun laulaja kiitteli lähipiiriään, joka oli läsnä hätätilanteen aikana. Madonna kiitti pitkäaikaista assistenttiaan Shavawn Gordonia, joka löysi hänet tajuttomana kotinsa kylpyhuoneeesta.

– On eräs erittäin tärkeä nainen, joka raahasi minut sairaalaan. En edes muista sitä. Pyörryin kylpyhuoneeni lattialle ja heräsin teho-osastolta, Madonna kertoo.

Laulaja kiitti myös kabbalah-opettajaansa, joka oli hänen luonaan sairaalassa.

– Olin keinotekoisessa koomassa 48 tuntia ja ainoa ääni, jonka kuulin, oli hänen äänensä. Kuulin hänen sanovan "purista kättäni", Madonna kertaa.

Mainos
Mainos päättyy
Madonna lienee ikonisimpia poptähtiä, joita maa päällään kantaa.
Madonna lienee ikonisimpia poptähtiä, joita maa päällään kantaa.

Puhuu avoimesti 

Madonna on puhunut aiemmillakin keikoillaan avoimesti hengenvaarallisesta sairaustapauksestaan. Pariisin-keikallaan hän kertoi, etteivät hänen keuhkonsa toimineet, jonka johdosta hän oli kiinni hengityskoneissa.

Lontoon-keikallaan lokakuussa hän myönsi yleisölle voivansa huonosti.

– Minun täytyy myöntää, en voi kovin hyvin juuri nyt. Mutta en voi valittaa, koska olen elossa. Kiitos jumalalle lapsistani ja ja kaikista teistä, kaikesta rakkaudestanne ja tuestanne, arvostan sitä todella, hän muun muassa sanoi yleisölle keikallaan.

– Unohdin viisi päivää elämästäni, tai kuolemastani, en oikein tiedä missä olin. Mutta enkelit suojelivat minua.

Madonna, 65, ei voi hyvin – paljasti pysäyttävän uutisen kesken keikan

Mainos
Mainos päättyy
Madonna on puhunut keikoillaan avoimesti terveyshuolistaan.
Madonna on puhunut keikoillaan avoimesti terveyshuolistaan.
Mainos
Mainos päättyy
Ladataan