Uutta shokkitietoa Beckhamien perhedraamasta: Brooklyn-pojalta ikävä temppu – nyt puhuu Cruz
Julkkisperheen tulehtunut tilanne otti uusia kierroksia, ja nyt Cruz Beckham oikoo brittilehden väitteitä.
Jalkapallolegenda David Beckhamin perhe on ollut myrskyn silmässä jo keväästä asti.
Video: Olga avautuu julkisuuden varjopuolista.
Beckhamit ovat ryvenneet kohuotsikoissa siitä lähtien, kun huhut perheenjäsenten välirikoista alkoivat levitä kulovalkean tavoin.
Alun perin puhuttiin poikien Romeon ja Brooklynin tulehtuneista väleistä, mutta sittemmin draama on levinnyt koko perheeseen.
Sen jälkeen huomiota on kiinnittänyt esimerkiksi se, ettei Brooklyn osallistunut isänsä viisikymppisille vaimonsa Nicola Peltz Beckhamin kanssa.
Nicola ja Brooklyn ovat lehtitietojen perusteella jääneet ulkopuolelle.
Estonappula lauloi
Nyt draamasta on saatu uutta shokkitietoa, sillä tulehtunut tilanne otti uuden käänteen juuri ennen joulunpyhiä.
Brooklyn on ilmeisesti estänyt veljensä ja vanhempansa Instagram-sovelluksessa. Paljonpuhuvasta liikkeestä uutisoitiin brittilehti Daily Mailissa.
Daily Mailin otsikossa luki alun perin, että vanhemmat David ja Victoria Beckham olisivat lakanneet seuraamasta Brooklynia.
Nyt puhuu Cruz
Asia ei kuitenkaan mennyt heidän poikansa Cruz Beckhamin mukaan niin.
Cruz otti otsikkoon kantaa vuorokauden ajan esillä olevassa Instagram-tarinassaan.
– EI OLE TOTTA. Isä ja äiti eivät koskaan lakkaisi seuraamasta poikaansa. Laitetaanpa faktat oikein. He heräsivät siihen, että heidät on estetty. Kuten minäkin, Cruz pamauttaa.
Otsikkoa on myöhemmin muutettu ja Cruzin väite estämisestä laitettu lainausmerkkeihin.
People-lehden otsikossa taas väite vanhempien "unfollaamisesta" on vielä näkyvillä tämän artikkelin kirjoitushetkellä. Vain Beckhamit tietävät, mikä on koko totuus jupakan taustalla. Lehdet ovat tavoitelleet perheen edustajia kommentoimaan tapahtumia.
Tämä on tilanne
Instagramista selviää, ettei Brooklynin tilin seuratuista todella enää löydy hänen perheenjäseniään. Lähtöpassit on saanut myös Romeo-veli. Siskolla Harperilla ei ole virallista Instagram-tiliä.
Huhut ovat aina huhuja, mutta teot puhuvat puolestaan. Tilanne on selvästi tulenarka, sillä Brooklyn tuskin poistaisi muuten vain sukulaisiaan someseuratuistaan.
Daily Mail tietää kertoa, että Brooklyn tulee viettämään joulunsa puolisonsa Nicolan miljardöörivanhempien Nelsonin ja Claudian luona.