Uusi James Bond -elokuva myöhästyy lisää koronapelon takia - No Time to Die -saa ensi-iltansa vasta vuoden lopulla!

No Time To Dien ensi-ilta viivästyy taas. Elokuvan tuottajat päättivät siirtää ajankohtaa marraskuulle, sillä he arvioivat, että koronavirusepidemialla on liian iso vaikutus yleisömääriin. Tämä on toinen kerta kun Bond-uutuuden julkaisuajankohta viivästyy. Viime vuonna ohjaaja Danny Boyle vetäytyi elokuvasta "luovien erimielisyyksien" takia, mutta sittemmin kuvaukset pääsivät jatkumaan ohjaaja Cary Joji Fukunagan luotsaamana.
Daniel "Mr. Bond" Craig kuitenkin promotoi jo täysillä tulevaa leffaa. Hän jakoi nimmareita faneille New Yorkissa vain hetkeä ennen, kuin elokuvan viivästymisestä kerrottiin.

Koronapelko vaikuttaa muutenkin elokuvabisnekseen. Esimerkiksi Kiinassa suljettiin helmikuussa tuhansia elokuvateattereita viruksen leviämisen pelossa.