Uskoisitko 50-vuotiaaksi? Näin Tyra Banks on muuttunut
Tyra Banks oli ensimmäinen tummaihoinen malli GQ:n kannessa, alkuperäinen Victoria's Secret -enkeli ja 1990-luvun supermalleista vahvatahtoisin.
Hämmästyttävän uran supermalleista tv-sensaatioksi ja liikenaiseksi luonut Tyra Banks täyttää tänään 50 vuotta. Sekä ulkoisesti että asenteensa puolesta hän nyt aivan muuta kuin ysärimuodin mukainen heroine chick.
Tyra tunnettiin jo uransa alkaessa hyvin päättäväisenä mallina. Ammattimaisuudesta kertoi sekin, että superbileiden vuosikymmenestä asti hän on välttänyt alkoholia, eikä ainakaan omien sanojensa mukaan ole koskaan käyttänyt vahvoja huumeita bilettäessäänään.
Asenne on vain vahvistunut vuosien kuluessa, ja se on tehnyt hänestä tv-tähden, tuottajan ja multimiljonäärin noin 80 miljoonan euron omaisuudellaan.
Hän esimerkiksi loi Huippumalli haussa -formaatin 20 vuotta sitten, johon myös Suomen huippumalli haussa -realitykisa pohjautuu.
Tuorein iso juttu on kaksi vuotta sitten lanseerattu luksusjätskimerkki Smize&Dream. Tyra onkin asemassa, jossa voi tehdä asioita, jotka ovat hänestä kivoja, joten ei ole ihme, että jätskiä rakastava ex-supermalli nappasi juuri tämän alan omakseen.
– Halusin perustaa jätskifirman jo 18 vuotta sitten, mutta silloin oli vielä syntymässä The Tyra Banks Show, ja jos olisin tehnyt kaksi lempparityötäni samaan aikaan, molemmat olisivat epäonnistuneet, Tyra kertoi aiemmin tänä vuonna Enterpreneur.comille.
Hän on nykyisin myös yliopistonopettaja henkilöbrändäyksen alalla.
Kissatappelua Naomi Campbellin kanssa
Vahvatahtoisuus on vienyt Tyran myös törmäyskurssille. Kukaan bisnesmaailmassa ei voi välttyä tyrannisyytöksiltä, jos on vahvatahtoinen. Tyran telaketjutahto on monesti jättänyt heikommat sivuun.
Myös kissatappelut aikalaiskollega Naomi Campbellinkanssa muistetaan. Molemmat ex-supermallit kyllä nykyisin vähättelevät tuolloista kisaa, mutta sana säilä heilui aikoinaan malliin, josta nykyisin saisi suudella mallinuraansa sen takapuolelle hyvästeiksi.
Naomi Campbell tilittää huumeiden käytöstään: "Minusta tuli tosi vihainen"
Myös Huippumalli haussa -ohjelmassa Tyran kovuus nähtiin ristiriitatilanteiden ratkomistavassa.
Tyra on kuitenkin ajan myötä todennut, että hänen menettelyssään aikoinaan oli totta vie parantamisen varaa, ja nykyään häntä myös kiitellään empaattisesta otteestaan.
Tyra on Yhdysvalloissa julkkiksille käytännöllisesti pakollisessa hyväntekeväisyystyössään panostanut johtamiskoulutukseen ja perustenut stipendin afrikan-amerikkalaisten opiskelijoiden mahdollisuuksien parantamiseksi alalla.
Hänellä on sijaissynnytyksellä saatu kouluikäinen lapsi norjalaisvalokuvaajan kanssa.
Muistatko vielä Monacon raikuliprinsessa Stéphanien? Tältä hän näyttää nyt