Uskoisitko 48-vuotiaaksi? Tältä Charlize Theron näyttää nyt

Charlize Theron täyttää pian 50 vuotta, muttei näytä vanhentuneen päivääkään sitten 2000-luvun alun.
Hollywood-tähti Charlize Theron täyttää pian 50 vuotta, muttei näytä vanhentuneen päivääkään sitten 2000-luvun alun.
Charlize bongattiin perjantaina 10. toukokuuta tyttärensä kanssa Los Angelesin Studio Cityssa, jossa kaksikko pysähtyi tarkastelemaan kiinteistöjä.
48-vuotiaan näyttelijän nuorekkuus on saanut aika ajoin liikkeelle huhuja siitä, että tähti olisi käynyt kauneusleikkauksissa.
– Ihmiset luulevat, että olen käynyt kasvojenkohotuksessa. He ihmettelevät, mitä olen tehnyt kasvoilleni. Minä vain ikäännyn! Ei se tarkoita, että olen käynyt kauneusleikkauksissa, hän täräytti Entertainment Weeklylle viime vuonna.

Kulisseissa kuohui
Charlize nähtiin vuonna 2015 ilmestyneessä, paljon kiitellyssä Mad Max: Fury Road -elokuvassa, jota hän tähditti Tom Hardyn kanssa. Kuvaukset eivät kuitenkaan kaksikon osalta menneet aivan nappiin – päin vastoin.
New York Timesin toimittaja Kyle Buchanan haastatteli yli 150 elokuvan tekemiseen osallistunutta henkilöä, ja julkaisi haastatteluistaan vuonna 2022 ilmestyneen kirjan Blood, Sweat & Chrome: The Wild and True Story of Mad Max: Fury Road.
Jo aiemmin tiedettiin, etteivät Charlize ja Tom tulleet toimeen Namibian autiomaahan sijoittuneissa kuvauksissa. Charlize kertoi kirjassa tunteneensa olonsa uhatuksi Tomin toimesta, ja pyytäneensä suojelua. Hän syytti myös elokuvan tuottajaa Doug Mitchelliä siitä, että tämä antoi Tomille anteeksi huonon käytöksen, sillä Tom on mies. Apulaiskuvaaja vaikutti tukevan väitettä kuvaillen Tomin käyttäytyneen kuvauksissa hyvin provosoivasti.
– Voi hitto, oli selvää, että ne kaksi vihasivat toisiaan. He eivät halunneet koskea toisiinsa, he eivät halunneet katsoa toisiaan päin, he eivät olisi kääntyneet kohti toisiaan, jos kamera ei olisi ollut aktiivisesti käynnissä, leikkaaja J. Houston Yang kuvaili.
Charlize on pyytänyt osaltaan anteeksi kuvausten ikävää tunnelmaa.
– Joko riitelimme, tai sitten emme puhuneet toisillemme – en tiedä kumpi on pahempi – ja kanssanäyttelijämme joutuivat kestävään sen. Se oli kamalaa! Emme olisi saaneet olla sellaisia... Se ei ollut tuottelias työympäristö, ja pahoittelen sitä syvästi.
