Unelmien kentät -tähti Connie Britton vietti kaksi kuukautta luksuslomakohteessa, paljastaa Seiskalle yllättävän puolen: "Läsnä oli oikeaa pelkoa"
HBO:n uutuussarja sukeltaa syvälle luksushotellin syövereihin. Asiakkaiden ja henkilökunnan ongelmat tulevat nopeasti tutuiksi. Hahmojen tarinat nivoutuvat yhteen vähitellen. Jo ensimmäisessä jaksossa selviää jonkun joukosta kuolleen. Odottamattomat käänteet seuraavat toisiaan. Sarjan on käsikirjoittanut ja ohjannut Mike White.
Seiska pääsi tapaamaan sarjaa tähdittävää Connie Brittonia. Monet muistavat hänet entuudestaan sarjoista Unelmien kentät, American Horror Story ja Nashville. Uutuussarjassa Connie näyttelee rikasta ja menestynyttä liikenaista, joka on ollut 22 vuotta yhdessä aviomiehensä kanssa. Parilla on kaksi teini-ikäistä lasta, jotka tuovat matkalle mukaan omat ongelmansa. Reissuun lähtee myös teini-ikäisen tyttären ystävä, joka ihastuu yhteen hotellin asiakaspalvelijoista. Draamaa on luvassa, jokaiselle osallistujalle.
Connie kertoo Seiskalle tulleensa heti toimeen Steve Zahnin kanssa. Zahn näyttelee sarjassa Connien näyttelemän Nicolen aviomiestä.
- Yhteistyö oli helppoa alusta asti. Me myös tykkäämme toisistamme, mikä osaltaan teki siitä helppoa, Hollywood-näyttelijä kuvailee Seiskalle.
Hän kuvailee The White Lotusta kuitenkin erilaisemmaksi kuin mikään aiempi projekti, mihin hän on päässyt mukaan.
- Olen näytellyt paljon voimakkaita naisia. Oli hauska näytellä vahvaa naista, jolla kaikki ei menekään ihan putkeen.
Connie korostaa tutustuneensa erittäin hyvin kanssanäyttelijöihinsä, sillä kaikki kollegat viettivät runsaasti aikaa keskenään samassa koronakuplassa. Näyttelijät ja sarjan tekijät viettivät luksushotellissa yhdessä kaksi kuukautta. Koronan takia hotellialueelta ei voinut poistua. Näyttelijät viettivät aikaa hotellin palveluista nauttien. Uima-allas, hiekkaranta ja kollegat tulivat erittäin tutuiksi. Connie kertoo, ettei ole koskaan aiemmin käyttänyt niin paljon aikaa omien kanssanäyttelijöidensä kanssa. Päiväjärjestykseen kuuluivat myös koronatestit.
- Meidän piti pysytellä hotellialueella. Mukana oli myös 9-vuotias poikani. Paikalla ei ollut lainkaan muita lapsia, Connie kuvailee.
Hän kiittelee kanssanäyttelijöitään lapsensa kanssa leikkimisestä. Steve Zahn opetti lasta surffaamaan ja Connien roolihahmon poikaa näyttelevä Fred Hechinger vietti usein pojan kanssa aikaa rannalla ja hotellin pihalla.
- Hän sai leikkiä "coolien poikien" kanssa, Connie nauraa.
Kuvausten aikaan lokakuussa koronatilanne oli hyvin huolestuttava, näyttelijä kuvailee.
- Koronan takia läsnä oli oikeaa pelkoa. Oli erikoista olla isossa ryhmässä pitkän eristäytymisen jälkeen. Lisäksi yritin pitää lapseni tyytyväisenä, näyttelijä summaa kokemusta.
Kokemus jäi silti mieleen ikimuistoisena ja upeana.
- Kokonaisuutena kuvaukset olivat hyvin uniikki, uskomaton kokemus.