Tunnustiko John Stamos seksuaalisen hyväksikäytön? Huijasi nuorta naista Suomessa

Tunnustiko John Stamos seksuaalisen hyväksikäytön? Huijasi nuorta naista Suomessa

Muusikkona Suomessa vieraillut tähti huijasi nuorta naista.

Mainos
Mainos päättyy

Television hurmurina tunnetuksi tullut John Stamos, 60, on paljastanut karmivan tapahtuman vieraillessaan Suomessa 80-luvulla.

John kertoo olleensa keikkailemassa jossain päin Suomea bändin kanssa. Hän kertoo erittäin humalaisen "tytön" pyörineen heidän ympärillään ja olleen miehestä kiinnostunut.

– Minä en ollut hänestä kiinnostunut, mutta ystäväni oli, hän muistelee Jane Magazinessa vuoden 2005 haastattelussa.

Haastattelu on sittemmin noussut uudestaan esiin sosiaalisessa mediassa.

Mainos
Mainos päättyy

John kertoo haastattelussa ottaneensa tytön mukaansa hotellihuoneeseen. He alkoivat muhinoida pimeässä. Yhtäkkiä John keksikin valheen päästäkseen pois tilanteesta.

– Odota hetki harjaan hampaani, hän kertomansa mukaan totesi tytölle.

John lähti pois huoneesta ja lähettikin ystävänsä tilalleen. Ystävän, joka oli alun perinkin kiinnostunut tytöstä.

Näin ollen tyttö saattoi luulla harrastaneensa seksiä John Stamosin kanssa, mutta totuus onkin ihan toinen.

Saippuasarjojen tähti

John Stamos aloitti näyttelijän uransa Yhdysvalloissa suuren suosion saavuttaneessa General Hospital -sarjassa.

Mainos
Mainos päättyy

Siitä hän siirtyi toiseen suurmenestykseen Full House -komediasarjaan. Jälkimmäisessä hän esitti Jesse Katsopolista. Sarjassa seurataan Tannerin perheen elämää San Franciscossa.

Näiden menestyssarjojen jälkeen hän on esiintynyt useissa tv-elokuvissa. Hän on myös luonut uraa ääninäyttelijänä. Hän palasi Jesse Katsopolisin rooliin Full House -sarjan jatko-osassa Fuller House, jossa perheen lapset ovat kasvaneet aikuisiksi ja pyörittävät arkea lapsuuden kodissaan.

Lori Loughlin (vasemmalla) ja John Stamos näyttelivät vuosia rakastavaisia Full House sekä Fuller House -sarjoissa. Ovatpa he olleet joskus nuoruudessa myös tosielämän rakastavaisia.
Lori Loughlin (vasemmalla) ja John Stamos näyttelivät vuosia rakastavaisia Full House sekä Fuller House -sarjoissa. Ovatpa he olleet joskus nuoruudessa myös tosielämän rakastavaisia.

Suhdesutinoita

John on ehtinyt astella alttarille kahdesti. Hän tapasi ensimmäisen vaimonsa Victoria´s Secretin muotinäytöksessä vuonna 1994. Malli Rebecca Romjin vastasi myöntävästi kosintaan ja pari solmi avioliiton neljä vuotta tapaamisensa jälkeen. Liitto kesti kymmenisen vuotta.

Meni kauan ennen kuin John löysi uuden rakkauden 23 vuotta nuoremmasta Caitlin McHughista. Mies kosi rakastaan vuonna 2017 Disneylandissä ja heillä on yksi lapsi.

John on kertonut deittailuhistoriastaan omissa muistelmissaan. Ex-tyttöystäviin kuuluvat muun muassa Lori Loughlin, joka oli Johnin vastanäyttelijä sarjassa Full House. Lisäksi mies on kertonut lyhyestä suhteestaan laulaja Paula Abdulin kanssa.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan