Toimittajan kommentti: Liam Paynen kuolema synkensi yhden sukupolven lapsuusmuistot
– Se, että yksi nuoren tytön elämään niin suuresti vaikuttaneista henkilöistä on kuollut, vaikuttaa myös jokaiseen niistä onnellisista muistoista, joita bändiin liittyy, kirjoittaa toimittaja ja directioner Oona Grönqvist.
Liam Paynen kuolema oli monella tavalla järkyttävä. Kohun silmään ajautunut ex-poikabändin jäsen, oletettu päihtymystila ja traaginen tapa kuolla ovat omiaan herättämään tunteita, mutta joillekin Liam oli enemmän kuin julkkis muiden joukossa.
One Direction on tänä päivänäkin maailman suosituin poikabändi yli 40 miljoonalla kuukausittaisella Spotify-kuuntelijallaan. Siitäkin huolimatta, että se jäi "määrittelemättömän mittaiselle tauolle" kahdeksan vuotta sitten, eli käytännössä hajosi.
Kun bändistä tuli kuuluisa, olivat sen "alkuperäiset" fanit pitkälti teini-ikäisiä. Niin olin itsekin, ja 14-vuotiaaseen tyttöön musiikki upposi suoraan ja vauhdilla. Olin sitä fanikuntaa, joka bloggasi bändin jäsenistä, kiersi eri maiden keikoilla ja osti fyysiset levyt, vaikka musiikkia olisi voinut striimatakin.
Liam oli yksi bändin viidestä alkuperäisjäsenestä, joihin kuuluivat Harry Styles, Louis Tomlinson, Niall Horan ja omalle uralleen yhtyeestä häipynyt Zayn Malik. Musiikki oli täydellistä teinipoppia, johon upotettiin huolella tuotettuina teinien tunteita ja söpöjä vaatteita, ja laulajat saman ikäisiä kuin fanitkin.
One Directionin faneille, directionereille, kyseinen viisikko merkitsee samaa kuin Metallica, Beatles ja Elvis Presley merkitsevät tai merkitsivät omille faneilleen, sanoivat fanityttöjen kritisoijat mitä tahansa. Yhtye muovasi lapsuutta ja teini-ikää ja oli mukana hetkissä, joissa tunteet olivat levällään.
Monille, myös minulle, bändin musiikki ja keikat ovat jopa onnellisimpia muistoja teini-iästä. Eikä fanitus loppunut 18-vuotissynttäreinä, vaan jatkuu vieläkin. One Direction on edelleen musiikkia, jota kuuntelen, kun olen iloisimmillani.
Se, että yksi nuoren tytön elämään niin suuresti vaikuttaneista henkilöistä on kuollut, vaikuttaa myös jokaiseen niistä onnellisista muistoista, joita bändiin liittyy.
Uskon, että voin yhä kuunnella 1D:tä ja huutaa No Controlia kurkku suorana, mutta tänään, kun bändin biisit vanhimmasta uusimpaan ovat soineet jukeboxina päässäni, on niistä jokaisessa ollut surullinen kaiku.
Otin yhteyttä parhaaseen ystävääni, jonka tapasin Tumblr-blogini kautta joskus vuonna 2011, ja puhuimme Liamista. Siitä, että vaikka hän ehkä toilailikin viime vuosina, on hän silti meille se rakas osa lapsuutta. Ajatus siitä, että lavalla neljän muun teinin – tai nyt jo aikuisen miehen – kanssa pomppivaa Liamia ei ole, tekee kipeää.
Ehkä se omalla tavallaan muistuttaa myös siitä, etten itsekään ole se lavan edessä pomppiva teini, enkä sellaiseksi koskaan voi palatakaan.
Fanit ovat kaipailleet comebackia tai edes pikaista yhteenpaluuta jo pitkään, ja toisinaan siitä on vihjailtukin. Kenties positiivisimmalta yhteenpaluun suhteen vaikutti juuri Liam. Nyt, jos yhteenpaluu joskus tapahtuu, loistaa lavalla tyhjä paikka, joka muistuttaa liian pian päättyneestä elämästä.