Tiger Woods pidätettiin rattikärystä – vetoaa reseptilääkkeisiin: päättele itse pidätyskuvasta!

Tiger Woods golfkentällä
Mainos
Mainos päättyy

Ammattigolffaaja Tiger Woods pidätettiin aikaisin sunnuntain ja maanantain välisenä aamuyönä rattijuopumusepäilystä.

TMZ:n mukaan Tiger oli kieltäytynyt poliisin puhalluskokeesta, ja sanktiona golftähti vietiin selvittämään asiaa Palm Beachin piirikunnan poliisiasemalle asti. Tiger vapautettiin ennen puoltapäivää.  

Maanantai-iltana Tigerin edustusjoukot julkaisivat virallisen tiedotteen, jonka mukaan alkoholilla ei ollut pidätyksessä mitään osuutta asiaan, vaikka TMZ:n mukaan poliisi oli nimenomaan haistanut alkoholin Tigerin hengityksessä.  

- Ymmärrän tekojeni vakavuuden täysin ja otan täyden vastuun teoistani. Haluan ihmisten tietävän, että en ollut alkoholin vaikutuksen alaisena. Kyseessä oli reseptilääkkeistä johtunut reaktio, jota en osannut odottaa lainkaan. En ymmärtänyt, että lääkkeet olivat vaikuttaneet minuun niin voimakkaasti. Teen kaikkeni, ettei vastaavanlaista tapahdu enää koskaan, Tiger kertoo tiedotteessa.

Oli alkoholilla osuutta asiaan tai ei, mutta pidätyskuvassa urheilija näyttää kuitenkin kovin uneliaalta...

Mainos
Mainos päättyy
Tiger Woodsin pidätyskuva
Mainos
Mainos päättyy
Ladataan