Tiesitkö tätä faktaa Kardashianit-hittisarjasta? Miljoonien arvoiset luksuslukaalit eivät olekaan aitoja!
Yksi maailman suosituimmista tosi-tv-sarjoista käsittelee yksinkertaisesti vain yhden perheen elämää. Keeping up with The Kardashians, Suomessa Kardashianit-nimellä tunnetussa ohjelmassa kamerat kulkevat supertähtien rinnalla kaikkialle, aina kotoa lomamatkoille asti.
Sarjaa on tehty jo 15 tuotantokautta. Sinä aikana kamerat ovat tallentaneet lähes jokaisen perheenjäsenen kodin, mutta todellisuudessa hulppeiden talojen julkisivut eivät enää ole perheiden oikeita koteja, ja siihen on oikein hyvä syy.
– Kun kuvaamme sisätiloissa, olemme oikeasti kotonamme. Vanha kotini Beverly Hilssissä näkyi sarjassa myös ulkoa, jonka vuoksi portille saattoi ilmestyä aivan tuntematonta porukkaa. Sen vuoksi vartijat joutuivatkin soittamaan poliisille useita kertoja. Portilla saattoi olla esimerkiksi ihmisiä, jotka olivat tulleet sinne vain säikyttelemään minua. Näin ollen en tuntenut itseäni turvalliseksi omassa kodissani, Kim Kardashian kertoo.
Tämän vuoksi sarjassa nähdään julkisivuina lavastettuja taloja. Esimerkiksi Kris Jennerin kotitalo on nähty hittisarjoissa Entourage, True Blood, American Horror Story sekä Chelsea Lately.
Tällä hetkellä Kardashianit asuvat lähekkäin aidatulla ja vartioidulla asuinalueella Calabasasin Hidden Hillseillä.