Tiesitkö? Tällainen on nuori komistus Kaunarit-Brooken taustalla

Katherinen elämään on ilmestynyt parikymppinen italialainen.
Näyttelijä Katherine Kelly Lang, 64, tunnetaan parhaiten roolistaan Kauniit ja rohkeat -sarjan Brooke Loganina. Kaunotar on esittänyt Ridge Forresterin on-off -heilaa jo 38 vuoden ajan.
Kaunarit -tähdet onnittelevat arkistovideolla 30 vuotta täyttänyttä Seiskaa:
Elämäntyönsä saippuasarjassa tehnyt Katherine laajensi hiljattain repertuaariaan. Elokuun alussa ensi-iltansa sai Katherinen lyhytelokuva Beyond the Lens: Katherine Kelly Lang. Muotiin keskittyvä pätkän on ohjannut Matteo Poddie.
Kaiken takana on könsikäs
Leffan takaa löytyy myös muuan Alessio Filippelli. Nimi lienee suurimmalle osalle vieras. Lyhyen muotipätkän vastaavana projektinjohtajana toiminut 26-vuotias on kuitenkin merkittävässä roolissa Katherinen elämässä.
Italialaissyntyinen komistus työskentelee Kaunarit -tähden PR-henkilönä. Lisäksi hän vastaa näyttelijättären tyylistä. Näin ollen pitkätukkainen hurmuri on vastuussa lähestulkoon Katherinen koko imagosta.
Päivitti tyylin
Kaksikon yhteistyö on ollut ilmeisen hedelmällistä. Ikoninen Katherine on edustanut viime aikoina jopa tavallista upeampana. Hiljattain hän hyvästeli tavanomaisen hiustyylinsä ja toivotti tervetulleeksi trendikkään polkkatukan.
Katherine esitteli uutta tyyliään Venetsian elokuvajuhlilla. Mukana La Serenissima -lempinimelläkin tunnetussa kaupungissa oli myös Alessio. Kaksikko on julkaissut rakkaudentäytteisiä kuvia Instagramin tarinoihinsa, jotka ovat nähtävillä 24 tuntia.
– The Woman of My Life, elämäni nainen, Alessio hehkuttaa stooreissaan englanniksi.
Työsuhteen lisäksi Katherinen ja Alession välillä vaikuttaakin olevan syvä ystävyys. Alessio on kutsunut Katherinea somessa muun muassa hellittelynimellä the Mother eli äiti.