Tesla-miljonääri Elon Musk joutui antamaan periksi – lisääntyneet maailmantähdet suosivat erikoisia nimiä jälkikasvulleen

Tesla-autoilla alun perin rikastunut Elon Musk, 48, sai poikalapsen toukokuussa. Lapsi on miljardöörille kuudes, sillä hänellä on ex-vaimonsa kanssa kaksoset ja kolmoset. Nuorimman pienokaisen nimi herätti suuren kohun, sillä Elon ja hänen tyttöystävänsä, kanadalainen muusikko Claire Boutcher, 31 halusivat lapsensa nimeksi X Æ A-12.

Ahkerana twiittaajana tunnettu Elon joutui lopulta tekemään hieman myönnytyksiä futuristisen nimen suhteen, sillä Kalifornian osavaltio kieltää numeroiden käytön nimissä ja vaatii, että nimi muodostuu englanninkielisistä aakkosista. Lopulta pojan syntymätodistukseen nimeksi kirjattiin vähintäänkin mielenkiintoinen X AE A-XII Musk.

Elon Muskin ja Grimesin lapsi sai kuin saikin käsittämättömän nimensä: X AE A-XII

Laulaja Katy Perryn, 35, esikoinen syntyi elokuussa. Daisy Dove -niminen tytär on perinyt äitinsä silmät, mikäli isää, näyttelijä Orlando Bloomia, 43, on uskominen. Lapsi on Orlandolle toinen, sillä hänellä on poika aiemmasta liitostaan Miranda Kerrin kanssa. Katy julkaisi itsestään rohkeita ja todenmukaisia kuvia sekä raskauden aikana että heti synnytyksen jälkeen.

Katy Perry riisui kaiken: esitteli raskausvatsaansa täysin alasti – katso!

Juoksija Usain Bolt, 33, sai toukokuussa tyttölapsen pitkäaikaisen tyttöystävänsä Kasi Bennetin, 31, kanssa. Tytär sai kasteessa erikoisen nimen, kun vanhemmat ristivät esikoisensa Olympia Lightning Boltiksi. Edelleenkin maailmanennätystä hallussaan pitävä Usain toi kumppaninsa julkisuuteen 2016.



Ikonisesta maineesta nauttiva elokuvaohjaaja Quentin Tarantino, 56, sai pojan vaimonsa Daniella Tarantinon, 36, kanssa helmikuussa. Vielä kymmenisen vuotta takaperin Quentin vakuutteli, ettei hänellä ole vaimoa eikä lasta, jottei mikään mene töiden edelle. Pari meni naimisiin vuonna 2018 ja lapsi ristittiin Leoksi.

Kulttiohjaaja Quentin Tarantino ja Daniella-vaimo saivat esikoisensa!

Laulaja Enrique Inglesias, 44, ja tennistähti Anna Kournikova, 38, saivat kolmannen lapsensa Maryn tammikuussa. Julkkispariskunta on pitänyt yhtä jo vuodesta 2002, ja heidän on huhuttu sinä aikana avioituneen, eronneen ja avioituneen uudelleen, mutta huhuja ei ole vahvistettu.
Seksikkäästä urheilijakaunottaresta äiti – kukaan ei tiennyt raskaudesta!

Cameron Diaz, 47, sai esikoistyttönsä Raddixin puolisonsa, muusikko Benjamin Maddenin, 40, kanssa. Tähtipariskunnan sisäpiiri paljasti vuonna 2018 heidän kokeilleen kaikkea lisäravinteista hedelmöityshoitoihin saadakseen perheenlisäystä. He eivät ole kertoneet julkisuudessa, onko tytär Cameronin biologinen lapsi vai sijaisäidin synnyttämä.
Cameron Diaz hulvattomana Seiskan haastattelussa - katso!
Poptaivaan kiintotähti Robbie Williamsin, 46, perhe täydentyi Beau-pojalla ystävänpäivänä. Robbien näyttelijävaimo Ayda Field, 41, kertoi pojan syntyneen saman sijaissynnyttäjän avulla kuin perheen kolmaskin lapsi. Kaikki neljä ovat silti biologisesti vanhempiensa pienokaisia.
Richard Gere, 70, tuli kolmannen kerran isäksi, kun puolisonsa Alejandra Silva, 37, synnytti huhtikuussa parin toisen lapsen.Perhe täydentyi pienellä pojalla. Pariskunnan ensimmäinen yhteinen lapsi syntyi vain reilua vuotta aiemmin, jolloin Richardin hyvä ystävä Dalai Lama antoi siunauksensa odottavalle äidille.
Moderni perhe -sarjan tähti Jesse Tyler Ferguson sai heinäkuussa poikavauvan puolisonsa Justin Mikitan kanssa. Jesse paljasti suorassa tv -lähetyksessä alkuvuonna avioparin odottavan vauvaa. Myöhemmin hän kertoi, kuinka hankalaa homoparin on saada perheenlisäystä.
– Prosessimme kesti noin puolitoista vuotta.
Syyskuun alussa perheenlisäyksestään uutisoi yksi maailman tämän hetken menestyneimmistä poptähdistä Ed Sheeran, 29. Vaimonsa Cherry Seabornin, 28, kanssa viisi vuotta yhdessä olleen megapopparin perheeseen syntyneen tyttären nimeksi annettiin Lyra Antarctica Seaborn Sheeran. Ed on kertonut isyyden olleen suuri haaveensa.