Täydelliset naiset -tähden lahjontaskandaali paisuu, syyttäjä vaatii vankeustuomiota - Felicity Huffman myönsi syyllisyytensä

Yhdysvalloissa paljastui suuri vyyhti, jossa varakkaat vanhemmat olivat maksaneet jälkeläisensä arvostettuihin opinahjoihin. Yksi 13:sta syytetystä on Täydelliset naiset -draamasarjasta tuttu Felicity Huffman.
TMZ raportoi, että Felicity ja hänen aviomiehensä William H. Macy maksoivat 13 000 euroa, jotta heidän vanhin tyttärensä Sofia Grace saisi tuplasti aikaa suorittaa SAT-kokeensa. Yhdysvalloissa yliopistot valitsevat oppilaansa kyseisten kokeiden tulosten perusteella. Rahan avulla Sofian kokeesta vaihdettiin vääriä vastauksia oikeiksi. Se taas johti Sofia Gracen SAT-pistemäärän huomattavaan nousuun.
Asiaa käsiteltiin Bostonin oikeustalolla eilen maanantaina 8. huhtikuuta. TMZ tietää kertoa, että syyttäjä ajaa Felicitylle 4-10 kuukauden vankeustuomiota, vuoden koeaikaa sekä yli 10 000 euron sakkoja. Nähtäväksi jää, millaisia tuomiota Felicity ja muut syytetyt saavat.
Nyt Felicity on myöntänyt syyllisyytensä. Hän julkaisi tiedotteen, jonka mukaan hän on häpeissään kivusta, jota hän on tuottanut tyttärelleen, perheelleen, ystävilleen, kollegoilleen sekä koulutusohjelmalle.
- Haluan pyytää anteeksi kaikilta ja erityisesti oppilailta, jotka työskentelevät kovasti päästäkseen yliopistoon. Haluan pyytää anteeksi vanhemmilta, jotka tekevät suuria uhrauksia maksaakseen yliopistomaksuja ja vielä tekevät sen rehellisesti, Felicity kirjoitti.