Tatuoinnit näytillä! David Beckham viilentyi uimashortseissa – kuvat

Italiassa lomaileva futistähti pysyi viileänä luksusjahdillaan.
Ex-jalkapalloilija David Beckham, 49, ja Victoria Beckham, 50, ovat reissanneet kesäloman viettoon Italian Neranoon. Pariskunta hankki käyttöönsä huvijahdin ja nauttivat Italian kesästä täysin siemauksin.
Upporikas aviopari nähtiin kunnioitettavan kokoisella luksusjahdilla lauantaina 27. heinäkuuta. David nautti viilentävästä pulahduksesta Tyrrhenanmeressä, ja suihkutteli sen jälkeen itseään aluksen uimatasolle asennetulla, käytännöllisellä käsisuihkulla.
Ennen jahdilla suuntaamistaan pariskunnan kerrotaan ruokailleen paikallisessa Los Scoglio -ravintolassa ystäviensä ja lastensa kanssa. He olivat leikkisän hilpeällä tuulella fine dining -hengessä, ja heidän kerrotaan jopa hempeilleen italialaisten luksusruokien äärellä.
Amalfin rannikolla sijaitseva Nerano on todellinen paratiisi; kalastajakylää ympäröi kristallinkirkas vesi ja tyrmäävät maisemat.

Julkkisten suosima
Luksuskohde on luonnollisesti julkkisten suosiossa, ja samaan aikaan Beckhamien kanssa siellä on viihtynyt myös tennistähti Venus Williams. Samaisessa kylässä on vieraillut myös esimerkiksi Oprah Winfrey.
Neranon alueella on hotellimajoituksia moneen budjettiin. Vaatimattomimmat huoneet saa yhdeksi yöksi kahden henkilön käyttöön alle 200 eurolla. Huviloiden ja astetta parempaa majoitusta tarjoavien hotellien hintalaput voivat ylittää jopa kahden tonnin rajan yötä kohden.

Huvijahdit, jollaisella David ja Victoriakin viihtyvät, ovat nekin melkoisia sijoituksia. Click & Boat -sivuston valikoimassa tarjotaan noin kymmenen metrin mittaisia paatteja vuokralle reippaasti yli 2000 euron päivähintaan, ja julkkismakuun sopivista jättipaateista saa maksaa jopa 3900 euroa.
Suosikkikohde
Nerano on muodostunut Beckhamin perheen suosikkikohteeksi. Heidät nähtiin samaisella rannalla ja jopa samassa ravintolassa edellisen kerran vuoden 2023 elokuussa. Tuolloinkin parilla oli mukanaan lapsensa Harper ja Cruz. Kaksi vanhempaa lasta, Brooklyn ja Romeo ovat viettäneet kesää omissa oloissaan tänäkin vuonna.
Victoria vaikuttaa ikävöivän vanhempia lapsiaan, sillä hän jakoi hiljattain Instagramiin kuvakoosteen perheen yhteisiltä reissuilta.