Tämän takia Kanye West pakottaa vaimonsa järkyttäviin asuihin

Tämän takia Kanye West pakottaa vaimonsa järkyttäviin asuihin
Biancan helmikuun alun asukokonaisuus oli läpinäkyvä halpissadetakki kera mustien nahkasaappaiden.

Kanye Westin mukaan hän saa tehdä vaimolleen mitä tahtoo.

Mainos
Mainos päättyy

Räppäri Kanye West, 46 on viime aikoina kerännyt valtavan määrän huomiota ja kritiikkiäkin, kun hänen vaimonsa Bianca Censori, 29, on kerrasta toiseen nähty erikoisissa ja usein hyvin paljastavissa asuissa.

Pari avioitui yksityisessä seremoniassa vuonna 2022, ja siitä lähtien australialaissyntyinen arkkitehti Bianca on nähty toinen toistaan uskaliaammissa asuissa. Asut on laitettu Kanyen kontrolloivan otteen piikkiin - pukeutumisen lisäksi hänen huhutaan päättävän myös Biancan ruokailusta, liikunnasta ja jopa puhumisesta.

PR-asiantuntija Mark Borkowski kertoo Daily Mailille uskovansa, että Kanyen ja Biancan tempauksissa on ollut selkeä suunnitelma. Hänen mukaansa vaikuttaa siltä, että Kanye käyttää Biancaa kopioimaan ex-vaimonsa Kim Kardashianin taannoista "break the internet" -strategiaa.

Markin mukaan Kanye kuitenkin venyttää "sirkuksen" uusiin ulottuvuuksiin, ja käyttää siis Biancan kehoa ja asuja kasvattamaan omaa julkisuuttaan. Markin mukaan tämä strategia ei kuitenkaan välttämättä toimi Kanyen toivomalla tavalla, vaan saa ihmiset tuntemaan olonsa epämukaviksi ja vieraannuttaa brändejä.

Mainos
Mainos päättyy
Biancan yllä nähdyt vaatteet ovat usein peittävimmilläänkin varsin rohkeita.
Biancan yllä nähdyt vaatteet ovat usein peittävimmilläänkin varsin rohkeita.

Vaikka esimerkiksi Kanyen somejulkaisujen kommenttikenttiin kerääntyy lukuisia kommentoijia, jotka ovat huolissaan Biancan turvallisuudesta ja hyvinvoinnista, uskoo Mark, että nainen saattaa olla tyytyväinen tilanteeseensa.

- Heidän, jotka uskovat, että tämä on kontrollia, ja heidän, joiden mielestä Bianca on suostuvainen ja täysin mukana tässä friikkisirkuksessa, välillä on selkeä jakauma. Mutta se on outo friikkisirkus, johon kaikki ottavat osaa, ja jotkut nauttivat näistä varsin graafisista kuvista, Mark toteaa.

Hänen mielestään on kuitenkin mahdollista, että Kanye käyttää Biancaa hyväkseen vastoin tämän tahtoa.

Suuri osa Kanyeen kohdistuvasta kritiikistä johtuu siitä, että hänen kerrotaan valitsevan vaimonsa paljastavat asut, mutta ollessaan naimisissa Kimin kanssa, hän kritisoi Kimin paljastavia asuja.

Mitä ihmettä? Kim Kardashianin ja Kanye Westin 10-vuotias lapsi julkaisee albumin

Kanyen asujen peittäessä hänet lähes kokonaan, jättävät Biancan asut useimmiten hyvin vähän mielikuvituksen varaan.
Kanyen asujen peittäessä hänet lähes kokonaan, jättävät Biancan asut useimmiten hyvin vähän mielikuvituksen varaan.
Mainos
Mainos päättyy

Kanyen voi siis olettaa jossakin määrin tietävän, mitä tekee, mutta suunnitelmallisuus on kadonnut hänen toiminnastaan.

- En näe tässä strategiaa. Hän on työntänyt itsensä niin kauas brändeistä antisemitistisillä kommenteillaan ja kohuilla, Mark pohtii.

Kanyen ja Biancan koha herättäneimpiin tempauksiin kuuluu esimerkiksi viimekesäinen, romanttinen matka venetaksissa Venetsiassa. Tuolloin Kanye kiskaisi housut nilkkoihin, ja paljasti takamuksensa turistirysässä.

Hieman tuoreempi kohu syntyi, kun Bianca nähtiin liikkeellä yllään pelkkä läpinäkyvä, muovinen sadeviitta. Hän peitteli strategisia paikkojaan käsillään.

Mitä ihmettä? Kim Kardashian ja Bianca Censori yhdessä Kanyen keikalla – näin kehonkielen asiantuntija tulkitsee tilannetta

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan