Tämä vakavasti sairaan Bruce Willisin voinnista tiedetään nyt – ei saapunut tyttärensä valmistujaisiin
Bruce jätti välistä 12-vuotiaan tyttärensä koulun päättäjäisjuhlat.
Muistisairaan näyttelijä Bruce Willisin, 69, vointi on huolettanut siitä lähtien, kun hänen perheensä kertoi hänen sairastuneen frontotemporaaliseen dementiaan.
Brucea ei olla pitkään aikaan nähty missään. Aiemmin paparazzit bongasivat tähden usein ajeluilta turvamiestensä kanssa.
Viimeisin tieto Brucen voinnista on noin kuukauden takaa, kun hänen vanhin tyttärensä Rumer Willis vieraili Today-ohjelmassa 29. toukokuuta. Tytär kertoi tuolloin hyviä uutisia isän voinnista.
– Hän voi niin hyvin, Rumer hehkutti.
– Näin hänet juuri ennen kuin lähdin New Yorkiin. Tyttäreni Lou on juuri alkanut opetella kävelemään. Hän käveli isoisänsä luo, ja se oli niin suloista.
Rumer lisäsi, että hänen isänsä tila on jatkuvasti muuttuva.
– Kaunein osa tästä on se, että joskus mielemme saattavat olla tiellä. Kun otetaan pois asiat, jotka estävät meitä yhteyksien luomisessa päivittäin – itsekritiikki tai mikä tahansa – kyse on siitä yhteydestä ja rakkaudesta, joka meillä on. Se on niin voimakasta ja läsnäolevaa, mikä on todella ihanaa.
Jätti tyttären valmistujaiset välistä
Brucen ja Emman 12-vuotias Mabel-tytär valmistui alakoulusta pari viikkoa sitten. Paikalla valmistujaisissa olivat Mabelin äidin Emma Heming Willisin lisäksi Brucen ex-vaimo Demi Moore, joka on ollut perheen tukena vaikeina aikoina, sekä heidän aikuiset tyttärensä Scout ja Tallulah. Bruce ei osallistunut tapahtumaan.
Emma järjesti tytölle myös valmistujaisjuhlat aivan viimeisen päälle. Hän julkaisi Instagramissa hauskan kuvan, jossa yhdistynyt Willis-Heming-Moore-perhe poseeraa Mabelin kanssa Mabel-naamarit kasvoillaan. Paikalla olivat esimerkiksi Demi, Tallulah ja Scout, mutta kuvasta puuttuivat Bruce ja tytär Rumer. Sitä, oliko Bruce läsnä näissä juhlissa, ei tiedetä.
Brucen perhe ilmoitti maaliskuussa 2022, että tähti vetäytyy näyttelemisestä terveysongelmien vuoksi. Tuolloin kerrottiin, että hänellä oli diagnosoitu afasia, joka vaikeuttaa kirjoittamista ja puhumista.
Helmikuussa 2023 he vahvistivat, että Brucen tila oli edennyt ja että hänen lopullinen diagnoosinsa on frontotemporaalinen dementia, joka on rappeuttava sairaus, joka vaikuttaa ensisijaisesti viestintään ja käyttäytymiseen, toisin kuin muistiin, kuten muut dementiatyypit.