Tältä Lady Gaga näyttää nykyään – leffaurasta uutta tietoa
Gaga teki jotain, mitä ei ole tehnyt yli kymmeneen vuoteen.
Laulaja Lady Gaga yllätti Las Vegasin-keikallaan.
Gaga on kiinnitettynä Park MGM-hotelliin, jossa hänellä on kahdeksan esiintymistä. Jazz & Piano -konserteissa Gaga esittää tuotantoaan suuren orkesterin säestämänä.
Hän järjesti viime viikolla varsinaisen yllätyksen, kun lauloi Born This Way -levyn kappaleensa Americanon ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2013. Asiasta uutisoi muun muassa Rolling Stone.
Leffaura jatkuu
Gaga nähdään tämän vuoden lokakuussa ensi-iltaan tulossa Joker: Folie à deux -elokuvassa yhdessä Joaquin Phoenixin kanssa.
Hän on luonut elokuvauraa jo usean vuoden ajan. Gagalla on ollut pieniä rooleja jo aiemmin esimerkiksi Sin City: A Dame To Kill For -leffassa vuonna 2014 sekä 2013 Machete Kills-leffassa.
Sittemmin hän teki läpimurtonsa näyttelijänä A Star Is Born-elokuvassa yhdessä Bradley Cooperin kanssa vuonna 2018. Elokuvasta jäi elämään erityisesti hittibiisi Shallow, joka oli ilmestymisensä jälkeen huippusuosittu.
Gagan ja Bradleyn välisen kemian vuoksi parin välillä liikkui melkoisia romanssihuhuja, mutta tosiasiassa heidän välillään ei ollut sutinaa. Tätä nykyä Gaga deittailee bisnesmies Michael Polanskya, kertoo esimerkiksi People.
Sen jälkeen Gagalla oli toinen iso rooli House Of Gucci -elokuvassa vuonna 2021, missä hän esitti yhtä pääosaa Patrizia Reggiania. Leffaa tähdittivät myös supertähdet Jared Leto, Adam Driver sekä Al Pacino.
Gagasta on tehty myös dokumenttielokuva. Five Foot Two ilmestyi Netflixiin vuonna 2017.