Tältä Hollywoodin takavuosien skandaalikaunotar näyttää nyt

Tältä Hollywoodin takavuosien skandaalikaunotar näyttää nyt

Melanie Griffith on vaihtanut pääosauransa sivurooleihin ja hyväntekeväisyyteen.

Mainos
Mainos päättyy

Nykyisin 67-vuotias Melanie Griffith muistetaan ennen kaikkea 1980-luvun läpimurtorooleistaan. Tuolloin hän hemmotteli Hollywoodia erityisesti superrooleissaan Kuolema tulee kahdesti ja Working Girl – tieni huipulle.

1990-luku toi tullessaan vääriä roolivalintoja ja kyseenalaista mainetta. Melanie kuitenkin taittoi tilanteen suunnan kohti parempaa.

Elokuvat Kukaan ei ole täydellinen, Mulholland Drive ja Lolita auttoivat kohti vakavampia draamarooleja.

Melanien muisto vuoden 1983 elokuvan Armoton kaupunki pr-kuvauksista:

Mainos
Mainos päättyy

Käsittämättömät jättisakot juomisesta

Melanie alkoi saada epäluotettavan työntekijän mainetta. Esimerkiksi superroolissaan Working Girlissä hän ei pystynyt kävelemään rappusia kohtausta kuvattaessa, koska oli kännissä.

Tapaus toi yli 70 000 euron kokoiset sakot. Nykyrahassa se merkitsisi lähes 200 000:aa euroa.

Se ei lopulta kuitenkaan harmittanut, ja filmi toikin hänelle Oscar-ehdokkuuden ja Golden Globe -voiton lisäksi nykyrahassa vajaat parin miljoonan tulot.

Viinarätti suussa jo tyttönä

Melanien jo lapsena alkaneeseen päihderiippuvuuteen hän itse pitää osasyyllisenä äitiään.

Mainos
Mainos päättyy

Melanie on Alfred Hitchcockin suosikkinäyttelijän ja muusan Tippi Hedrenin tytär. Tämä ilmeisesti oli antanut luvan tai vähintään tiennyt, että 14-vuotiaana Melanie alkoi seurustella itsensä Don Johnsonin kanssa. Kahdeksan vuotta vanhemman Donin kanssa Melanie paneutui bailaamiseen teinitytön innolla. 1970-luvun Hollywoodissa se ei ollut lainkaan vaikeaa, ja kaikkia aineita oli tarjolla.

Ensimmäisen humalansa Melanie tosin sanoo kiskaisseensa jo kymmenvuotiaana. Tippin kotona oltiin sangen sallivaisia, ja Melanie on myöhemmin kertonut saaneensa votkasta ja kokaiinista sisäänsä "pärinän", jota oli lapsesta asti kaivannut, ja jota kotoa ja äidinrakkaudesta ei saanut. 

Lolitaa ja 50 Shades of Graytä perheessä

Liberaali koti toi ensimmäisen kosketuksen epäsovinnaiseen, lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvään Lolita-elokuvaan. Isä oli elokuvan ohjannut Peter Griffith. Isä tosin häipyi eron myötä kotoa jo, kun Melanie oli vasta taapero, mutta elokuva seurasi häntä.

Melanie nimittäin päätyi esittämään vuonna 1997 elokuvan uudessa versiossa Lolitan äitiä.

Mainos
Mainos päättyy
Melanien oma isä ohjasi legendaarisen Lolita-filmatisoinnin, ja tasan 35 vuotta myöhemmin Melanie oli yhdessä pääroolissa - joskaan ei tietenkään nimiroolissa vaan Lolitan äitinä.
Melanien oma isä ohjasi legendaarisen Lolita-filmatisoinnin, ja tasan 35 vuotta myöhemmin Melanie oli yhdessä pääroolissa - joskaan ei tietenkään nimiroolissa vaan Lolitan äitinä.

Perheessä on riittänyt muutenkin näyttelijöitä. Jo mainitun Don Johnsonin kanssa Melanie oli naimisissa peräti kahdesti. Jälkimmäisellä kierroksella, ensimmäinen kun oli kestänyt vain kuusi kuukautta, pari pyöräytti tyttären Dakota Johnsonin. Nuori näyttelijä nousi maailman tietoisuuteen pääosassa eroottisessa 50 Shades of Gray -elokuvassa ja sen jatko-osissa.

Melanie oli 1990-luvulla naimisissa myös Antonio Banderasin kanssa. Hän tatuoi tuolloin rakkaansa nimen käteensä. Eron jälkeen hän myös poistatti lattarirakkaan nimitatuoinnin, vaikka pari onkin yhä hyviä ystäviä.

Hiipinyt taka-alalle

Viime vuodet Melanie on tyytynyt kulkemaan Hollywood-viihteessä taka-alalla. Vuosituhannen alku kului muun muassa teatterilavalla, viime vuosikymmenellä hän palasi elokuviin mutta lähinnä sivurooleihin sekä televisiosarjoihin.

Tuorein kuva Melaniesta on alkuviikolta, kun hän kävi kokoustamassa hyväntekeväisyyskohteistaan. Huomaa jännä yksityiskohta asussa: pitsiset kynsikkäät. Niitä ja syntymänsä aikoihin liittyviä kissasankoja lukuunottamatta 67-vuotias tähti on ribbipaitoineen ja revittyine farkkuineen hyvin nuorekas.
Tuorein kuva Melaniesta on alkuviikolta, kun hän kävi kokoustamassa hyväntekeväisyyskohteistaan. Huomaa jännä yksityiskohta asussa: pitsiset kynsikkäät. Niitä ja syntymänsä aikoihin liittyviä kissasankoja lukuunottamatta 67-vuotias tähti on ribbipaitoineen ja revittyine farkkuineen hyvin nuorekas.

Tällä vuosikymmenellä huomio on mennyt hvyäntekeväisyyteen. Melanien veikattiin työskentelevän eläintensuojelun parissa. Olihan hänellä äitinsä Tippin eläintensuojeluharrastuksen kautta pienenä tyttönä muun muassa lemmikkileijona.

Sen sijaan Melanie onkin panostanut ihmiskeskeisemmin lastensairaalan ja lasten lääketieteen tukemiseen. Omassa elämässään hän panostaa wellness-elämäntapaan ja on yhä tatuointien ystävä.

Helmikuussa Melanie poseerasi Flaunt-lehden kansikuvassa.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Tältä Hollywoodin takavuosien skandaalikaunotar näyttää nyt