Suosikkijuontaja mursi niskansa – kuvat ei herkille!

Televisiokasvon pyörämatka päättyi epäonnisesti.
Yhdysvaltalainen televisiojuontaja Nev Schulman on joutunut vakavaan onnettomuuteen.
Suomessakin näytettyä Catfish-sarjaa juontanut Nev oli polkupyöräilemässä hakemaan lastaan koulusta, kun auto yllättäen törmäsi häneen.
– En koskaan päässyt hakemaan poikaani. Tavallaan olen siitä onnellinen, sillä olin yksin törmäyshetkellä, Nev kertoo Instagram -profiilissaan.
Onnettomuus tapahtui viime maanantaina New Yorkissa. Nev kiidätettiin southhamptonilaiseen sairaalaan, jossa vammojen laajuus selvisi. Juontajan niska murtui kahden nikaman kohdalta.

Onnea matkassa
Nevillä oli onnea matkassa, sillä niskamurtuma voi aiheuttaa halvauksen tai johtaa jopa kuolemaan. Murtuman ehdittiin epäillä vaikuttaneen Nevin käsien toimintaan, mutta kaikeksi onneksi tunto alkoi palautua nopeasti.
Nev on julkaissut vammoistaan ja toipumisestaan materiaalia sosiaalisessa mediassa. Kuvat eivät sovellu herkimmille.
Kypärä halkesi
Kuvista ilmenee, että juontajan niska on leikattu. Muuten pintaraapaisuilla selvinnyt Nev joutuu käyttämään niskatukea. Hoitohenkilökunnan tukemana tv-kasvo on päässyt jo sängystä liikkeelle.
Yhdessä Nevin jakamista videopätkistä vilahtaa myös miehen pyöräilykypärä. Törmäys on ollut niin voimakas, että jopa kypärä on haljennut. Se on todennäköisesti myös pelastanut Nevin hengen.
– Olen onnekas ollessani vielä täällä, elossa, seisomassa ja halaamassa perhettäni. Minun odotetaan parantuvan täysin, Nev kirjoittaa julkaisussaan.