Suomalaista toimintaelokuvaa tähdittävä Eric Roberts kieltäytyy ohjaamasta: En ole niin aikuinen

Eric Roberts
Mainos
Mainos päättyy

Näyttelijä Eric Roberts, 66, yllättää suomalaisen Insite-toimintaelokuvan tähtenä. Kuun alussa ilmestynyttä elokuvaa kuvattiin vuonna 2019 Suomessa ja Los Angelesissa.
Suomalaiselle työryhmälle riittää kehuja.

– Työskentelisin ohjaaja Jere Koistisen kanssa uudelleen koska vain, Eric hehkuttaa.

Hän kokee, ettei pystyisi itse ohjaamaan elokuvaa.

– Ohjaajan täytyy olla jokaisen työryhmän jäsenen äiti, ystävä, opettaja ja johtaja. Minä en ole niin aikuinen!

Mainos
Mainos päättyy

Suomalaiselokuvaa tähdittävä Eric Roberts kuvausmatkoistaan: Näen pelkästään hotellihuoneeni ja kuvauspaikan

Suomalaisen Insite-leffan rooleissa nähdään myös Janni Hussi, Cameron Duckett, Keenan Proctor ja Jarkko Tamminen (kuvassa).
Suomalaisen Insite-leffan rooleissa nähdään myös Janni Hussi, Cameron Duckett, Keenan Proctor ja Jarkko Tamminen (kuvassa).

Hän kertookin suhtautuvansa työhönsä hiukan samalla tavalla kuin lapsuutensa leikkeihin.

– Kahdeksanvuotiaana leikin ampuvani pahiksia muoviaseellani. Saatoin haavoittua ja kaatua maahan, ja uskoin oikeasti, että minua oli ammuttu! Kuulostaa ehkä erikoiselta, mutta minulle näytteleminen on sitä samaa lapsenomaista eläytymistä ja hassuttelua.

Ericin sisko on Julia Roberts. Taannoin sisarusten välien huhuttiin olevan katkolla, mutta Eric leikkasi huhuilta siivet. Kuva on vuodelta 1986.
Ericin sisko on Julia Roberts. Taannoin sisarusten välien huhuttiin olevan katkolla, mutta Eric leikkasi huhuilta siivet. Kuva on vuodelta 1986.

Mia Ehrnrooth työskenteli Eric Robertsin vastanäyttelijänä – ”En tajunnut, että hän on Julia Robertsin veli!”

Elokuvat kulkevat verissä, sillä myös Ericin tytär Emma Roberts on menestynyt näyttelijä. Emman täti, Julia Roberts, 55, on yksi maailman tunnetuimpia naistähtiä. Tytär tunnetaan erityisesti ilkeiden tyttöjen rooleista, mutta isä vakuuttaa, ettei Emma ole rooliensa kaltainen.

Mainos
Mainos päättyy

– Hän on hyvin hiljainen, rauhallinen ja fiksu tyyppi. Hänen näkemisensä vaikkapa Scream Queensissa lähes räjäyttää tajuntani! Mutta se ei ole tyttäreni, se on hänen roolihahmonsa, Eric pohtii.

Emma Roberts ihastuttaa esimerkiksi American Horror Story -kauhusarjassa. Hänet tunnetaan ilkeän tytön rooleista.
Emma Roberts ihastuttaa esimerkiksi American Horror Story -kauhusarjassa. Hänet tunnetaan ilkeän tytön rooleista.

– Toisaalta olen itsekin näyttelijä, ja ymmärrän, mitä hän tekee.

Jarkko Tamminen yhteistyöstään Eric Robertsin kanssa: ”Julia-siskoaan ei maininnut sanallakaan!”

Eric näkee yhtäläisyyksiä siinä, miten he Emman kanssa tekevät työtään.

– Olen saanut tutkia roolihahmojeni kautta surullisia, epäonnisia ja rikkinäisiä ihmisiä. He poikkeavat siitä, millainen olen todellisuudessa, mutta näyttelen heitä erittäin hyvin, Pakojuna-elokuvasta Oscar-ehdokkaana 1986 ollut näyttelijä kertoo.

Tilaa Seiska tästä!
 
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Suomalaista toimintaelokuvaa tähdittävä Eric Roberts kieltäytyy ohjaamasta: En ole niin aikuinen