Suomalainen kohumanageri ryyppäsi ja petti! Hollywood-kaunottaren vierailu päättyi katastrofiin

Viime syksynä kuollut värikäs liikemies Carl J. Danhammer kertoi aikoinaan olevansa Eestin aatelisia ja Vladimir Putinin saunakaveri. Hänet tunnettiin myös lisänimellä ”Eestin Elvis”, sillä omasta mielestään hän oli Elviksen veroinen laulaja.
Todellisuudessa Calle oli Pieksämäellä syntynyt Jouko Juvonen, ja vastuu hänen juttujensa todenperäisyydestä siirtyi kuulijalle.

Tätä 21-vuotias, Kauniissa ja rohkeissa Amberia esittänyt Adrienne Frantz ei tiennyt, kun hän saapui Callen organisoimana vierailulle Suomeen.
Adrienne haaveili laulajanurasta, ja oli siksi ottanut managerinsa ja äitinsä lisäksi oman kitaristinkin Suomeen.
Ensimmäisellä keikkapaikalla Helsingissä ravintola Fenniassa alkoi karu totuus paljastua.
Callen määräämät lipunhinnat karkottivat asiakkaat tuulikaapista takaisin kadulle. Paikalle tuli vain 60 henkeä, joista suurin osa oli lehdistöä.
Kohumanageria tilanne ei stressannut, sillä hän nautti lempijuomaansa raakaa votkaa siihen tahtiin, ettei hänen hyväntuulisuuttaan voinut mikään pilata.
Keikan jälkeen Adrienne oli syvästi pettynyt ja vaati Callelta täydellistä vierailuohjelmaa.
– Mitä tapahtuu huomenna, minne menemme, Hollywood-tähden manageri tivasi.
– Älkää huolehtiko, te olette Suomessa, Calle vastasi.
Kauniit ja rohkeat -Amberille ihmelapsi keskenmenojen jälkeen - kuvagalleria!
Totuus oli, ettei Callella ollut suunnitelmaa. Hän yritti kuumeisesti järjestellä ohjelmaa hotelli Seasiden aulabaarissa. Puhelin kävi kuumana, ja aina välillä kaikui Callen terävä käsky.
– Tarjoilija, 100 gramma votka, Calle huuteli virolaiskorostuksellaan jo aamukymmeneltä.

Seurasin Seiskan reportterina kaaosta vierestä, koska minun piti tehdä Kaunarit-vierailusta hieno juttu. Kun Hollywood-seurue ei saanut Callen touhuista mitään tolkkua, he kääntyivät minun puoleeni.
– Milloin lähdemme Lappiin, koska tapaamme pääministeri Lipposen? Ja entäs muotinäytös, milloin se on, jenkkimanageri tivasi minulta.
Vaikka Amerikan-vieraat olivat raivoissaan järjestelyistä, Adriennen hymy säilyi loppuun saakka.
– Tämä oli Carlille ensimmäinen pr-vierailu, ehkä hän seuraavan kerran onnistuu paremmin, Adrienne hymyili kainosti.
Adrienne jätti Kaunarit vuonna 2005 ja yritti panostaa musiikkiuraansa. Tällä hetkellä 43-vuotias näyttelijä on mammalomalla, sillä hän on juuri saanut kolmannen lapsensa.
Carl J. Danhammer jätti alkoholin vuonna 2009, kun maksa petti. Hän sairasteli paljon, ja viime syyskuussa korona vei 64-vuotiaasta miehestä voiton.