Spice Girlsin Wannabe-hitistä 25 vuotta – tältä yhtyeen jäsenet näyttävät nyt

Ikonisen tyttöbändi Spice Girlsin debyyttisinglen julkaisusta tulee kuluneeksi 25 vuotta.
Melanie Chisholm, Melanie Brown, Emma Bunton, Geri Halliwell ja Victoria Adams (nyk. Beckham) nousivat koko maailman tietoisuuteen 25 vuotta sitten, kun heidän Spice Girls -yhtyeensä debyyttisingle Wannabe räjäytti potin. Kappale julkaistiin heinäkuun alkuopuolella 1996. Wannabe nousi ensimmäisellä listaviikollaan Britannian sinkkulistan sijalle 3, mutta seuraavalla viikolla kappale oli kivunnut listan kärkeen.
Wannabe viihtyi singlelistan kärjessä seitsemän viikkoa.
Spice Girls aiheutti hysteriaa vuosina 1996-1998. Yhtye julkaisi kolme studioalbumia, joista viimeiseksi jäänyt Forever näki päivänvalon vuonna 2000.
Spice Girls teki ensimmäisen paluukiertueensa vuosina 2007-2008. Sen jälkeen he esiintyivät yhdessä Lontoon olympialaisten päätösjuhlassa elokuussa 2012.
Spice Girls kiersi Britanniaa ja Irlantia kesällä 2019, ja heidän stadionkiertueelleen myytiin yli 700 000 lippua.




