Sota sai Mila Kunisin kertomaan lapsilleen ukrainalaisuudesta: "On todella tärkeää..."
Näyttelijäpariskunta Mila Kunis, 38, ja Ashton Kutcher, 44, kertoivat hiljattain CNN+:n haastattelussa Ukrainan sodan herättäneen kipinän selittää heidän lapsilleen Milan juurista.
Ukrainassa syntynyt Mila kertoi, että hän ja Ashton ovat kertoneet 5- ja 7-vuotiaille Dimitrille ja Wyattille, mitä Milan kotimaassa on tapahtunut. Kriisi on saanut heidät myös keskustelemaan ukrainalaisjuurista lasten kanssa.
- En puhu ukrainaa. Kasvaessani Ukrainassa se kuului yhä Neuvostoliittoon, ja siellä puhuttiin venäjää, Mila lausuu.
Vahva kannanotto: Oscar-gaalassa vietettiin hiljainen hetki Ukrainan puolesta
Hän kertoo lastensa ymmärtävän venäjää, sekä puhuvansa itse kieltä omien vanhempiensa kanssa.
- Ajattelin aina, että lasten on hyvä osata toinen kieli, mutta en koskaan tullut ajatelleeksi kuinka kulttuurillisesti tärkeää sen puhuminen olisi. Se ei käynyt mielessänikään, ennen kuin tämä tapahtui! hän päivittelee.
Venäjän hyökättyä Ukrainaan Mila ja Ashton tajusivat heti, että heidän pitäisi rohkaista lapsiaan tutkimaan ukrainalaisjuuriaan. Tähtipari on painottanut sitä, että he ovat puoliksi ukrainalaisia ja puoliksi amerikkalaisia.
- On todella tärkeää tietää mistä tulet. Se on kaunista, että on useita kulttuureja. Meidän ei pidä kaikkien olla samanalaisia tai ajatella samalla tavalla.
Mila Kunis hehkuu onnea Ashton Kutcherin kanssa: Olemme edelleen todella onnellisia ja rakastuneita!
Mila ja Ashton ovat puhuneet Ukrainan puolesta kriisin alusta lähtien.
70's Show'n kuvauksissa tavannut pariskunta pystytti hyväntekeväisyyskeräyksen, johon he lahjoittivat itse liki kolme miljoonaa euroa.
Mila oli Ukrainan suhteen äänessä myös Oscar-gaalassa.
Katso haastattelu tästä: